Pitkästä aikaa ohjatuissa treeneissä. Hallikausi alkoi ja halli on kenttää paljon ahtaampi = ei mahdu kunnolla treenaamaan rataa. Talvelle oli suunnitelmissa muutenkin keskittyä hyppytekniikkaan ja ryhmäläisten toivomiin yksityiskohtiin. En tiedä toivoisinko erilaisia putkikulmia (pimeiksikö niitä sanotaan kun ovi ei näy koiralle suoraan?), keppikulmia, kontaktiesteitä, sitä sun tätä.. eli tekemistä kyllä olisi vaikka millä osalla. Oikeastaan tulee sopivaan saumaan, keväällä sitten hyvä startata kakkosluokassa.

Tänään kuitenkin tehtiin edelliseltä ryhmältä valmiiksi saatua rataa. 14-hypyn takaakierto oli meidän ja monen muunkin vaikeus, mutta saatiin se toimimaan kun ohjaaja oli oikeessa paikassa oikeaan aikaan. Kotiläksyksi saatiin silti harjoitella takaakiertoa, tuollehan sitä ei ole oikeastaan koskaan valmiiksi opetettukaan.

Lisäksi tehtiin keppejä pelkästään, kun koutsi halusi nähdä tilanteemme. Lopputulos: mä voin pitää kädet paikoillaan eikä tartte huitoa apuna, ja ottaa hieman sivuttaisetäisyyttäkin. Kun olen itse keppien oikealla puolella. Vasemmalla puolella jos olen, koira ei osaa keppejä ollenkaan, joten tästä toinen kotiläksy.