2010 tavoitteet
-opettaa toko alon ja BH:n liikkeet kisakuntoon

Kirjoitin tarkoituksella noin, enkä puhunut koekäynneistä mitään. Koira kehittyi sekä teknisesti että varsinkin henkisesti aivan huimasti vuoden alusta kesään mennessä, ja kesäkuussa korkattiin toko alo. Hieno 191 pisteen suoritus. Silloin ilmoitin sen kahteen muuhun kokeeseen sekä bh-kokeeseen lokakuun loppuun, "kyllä se sit varmaan on jo valmis". Sm-kisasta 175p ja elokuun lopussa vikasta alo-kokeesta 195p. Avoimeen luokkaan lähdettiin vähän yhtäkkiä lokakuun alussa, se meni hyvin (177p) vaikka taas jännitti. BH-kokeeseen koira olis ollut kypsä loppukesästä, ja katselinkin olisko jossain ollut vaihtoehtokoetta aiemmin, mutta lopulta päätin odottaa ja säästää tuplailmomaksut. BH meni heittämällä läpi, vaikka liikkeestä istuminen meni nollille ja ohjaaja oli edelleen kauhusta kankeana. Tavoite ylitetty siis moninkertaisesti!

-AD-koe

Suoritettu Helmin ja Ninan kanssa samaan aikaan lokakuussa Imatralla. Kummallakaan mudilla ei ollut minkäänlaisia jaksamisongelmia. Kiitos seurasta, mitäs ens vuodelle keksitään ;D


-KKK-testi

Tää oli mun varovainen lupaus jostain kokeen tapaisesta tilanteesta. Koska oikea koeura lähti niin vauhdilla alkuun, ei oikeen enää jaksanut kiinnostaa. Jos joskus on lähiseuduilla tarjolla niin voishan siellä käydä, mut nyt se tuntuu ihan pelleilyltä.


-agilityn jatkokurssi

Juu, päästiin, ja päästiin seuraan sekä jäseneksi että ohjattuun viikkoryhmään.


-startata (mölli)agilityssä

Kyl. :D Mölleissä käytiin ja käytiinpä virallisissakin 13 starttia. Ykkösistä monta hylkyä, yksi vitonen ja kolme nollaa, kakkosista yksi hylky ja yksi vitonen (tai 6,70 siis, tuli vähän yliaikaa). Ykkösten vitonen oli hypyn kiertäminen ja kakkosten a-esteen kiertäminen. Hylkäyksissä on sekä totaalisia kaaosratoja että sellasia, missä kaikki meni täydellisesti kunnes tuli väärä putken pää tms virhe. Rimoja se ei juuri tiputtele eikä riko kontakteja, paitsi sitten niissä kaaosradoissa.


-jälkitreenien jatkaminen

Jees. Asuin koko kesän mökillä ja jälkimetsät ei olis voineet lähempänä olla. Koira edistyi kovasti. Pellolla ei käyty.


-pari näyttelykäyntiä

Tuusniemi helmikuu ROP ja SERT, Kuopio elokuu VARASERT ja Lahti lokakuu H.


-paimennusleiri kesällä

Jäi valitettavasti väliin. :(

 

Lisäksi koira kävi silmäpeilauksessa (terveet näkimet) ja muutti Tytin kanssa saman katon alle. Koirilla on ikäeroa vain puoli vuotta, mutta laumaelo on sujunut alusta asti oikein hienosti. Koirat kyllä oli tunteneet toisensa jo ennakkoon ennen muuttoa.

2011 tavoitteet

-FI TVA
-JK1, JK2
-VK1
-agi maksi kolmosiin
-lt