Agiseuran tokotunnilla. Paikallaoloihin en osallistunut kun ei nappaa palelluttaa itseäni eikä koiraa, ja yksilövuorossa oltiin vikoina. Ehdittiin katsella reilu 1,5h muiden treenejä. Tein siinä ohessa lähinnä häiriöharkkaa: perusasentoa kun toinen teki luoksetuloa tai käskytti kuuluvasti jääviä, sivuaskelia, paikalla käännöksiä, kontaktia muuten vaan. Jossain välissä löysin yhteensä kuusi vierasta kapulaa ja niillä tehtiin nostoja maasta luovutusasentoon. Lisäksi saatiin yksi toisen koiran juuri käyttämä ja vielä kuolainen kapula, sen nosto ei ollut mudista ollenkaan ällöä. Kaukokäskyjä niin että toinen teki alokasluokan liikkeet läpi ja meni välillä aika läheltä mun koiraa, plus liikkuri ja tuomari häiriköi ja jutteli siinä samalla. Alkuun L oli vähän hämillään ja eka seisomaan nousu oli ylös ja pari askelta hiippailua kohti, mutta keskittyi sen jälkeen tosi hienosti. :)

Omalla vuorolla oltiin paitsi jäässä myös jo ihan uupuneita. Olin etukäteen ilmoittanut että kaikki voi-noudot sekä ruutu. Aloitettiin hyppynoudolla. Aivan täydellinen, mitä nyt sellanen pikku juttu unohtui, että koirani on opetettu luovuttamaan kapula edessä eikä sivulla. :D En tiedä mistä ihmeestä se sen nyt keksi ja miten se vielä moukan tuurilla osasi tulla kapulan kanssa täydellisesti perusasentoonkin! Kysyin eikä kuulemma haittaa, jos koira tekee jonkun noudon näin ja loput eteen. Tuomarin ei tartte tietää etukäteen missä koira luovuttaa eikä kaikkien noutojen luovutuksen tartte olla samassa paikkaa. Harvoinhan se nyt vaan kokeessa sitten vahingossa tulee hienosti väärään paikkaan luovuttamaankaan...

Metallinoutoa aloitellessa koira oli ihan outo, jotenkin vaisu, vaikka ei siinä välissä mitään erikoista tapahtunut. Ekalla käskyllä katsoi liikkuria/tuomaria eikä liikahtanut mihkään. Tokalla meni sit ravilla, otti hitaasti ("hyi, ällöä"), palautti ravilla, toi ok eteen, luovutti ok ja siirtyi liikkurin "käsky" -sanasta vinoon perusasentoon. Otettiin uudestaan, nyt se lähti laukalla mutta palautti ravilla, luovutus ok mutta taas vino perusasento liikkurin käskyllä. Häh? Oon ottanut tosi vähän ylipäänsä luovutuksesta perusasentoon tuloa, joten mistä se nyt tänkin tänään keksi?!

Siihen nyt pitää puuttua ehdottomasti, eli paljon häiriöharkkaa eikä koira saa ennakoida. Lisäksi se vauhti kuntoon. Toi ravailu ei oikein ollu tyypillistä Luksia, sanoinkin sen, niin ei siihen sen kummemmin puututtu tai saatu ohjeita. Jos vauhti on ens kerrallakin huono niin sit se ei ollu vaan nyt joku oikku vaan oikea ongelma.

Tunnari. Kysyttiin että ihanko täysin kokeenomaisena, vastasin että joo, ja sit mentiinkin jo :D Mulla meni pasmat ihan sekaisin kun sain kynän käteen, en oo treeneissä koskaan ottanu sitä osaa mukaan! Unohdin sanoa koiralle odota kun käännyin, tai olin jo toisella jalalla kääntynyt kun muistin, kapulan luovutus tuli aivan liian pian (10s alkaa siitä kun saan kapulan käteen. niin no, olinhan mä niin treenannutkin, mutta nyt se hemmetin kynä ja kapulan merkkaus vei mun huomion ja aika kului toki siinäkin) ja ja ja ja. No, reippaasti koira matkaan, meni hitaalla laukalla, haisteli ympyränä olevia kapuloita vähän aikaa, tarkensi kello 11-12-13 -alueella ja toi lopulta jonkun niistä ravilla. Luovutus edessä ok mutta ennakoi TAAS liikkurin vikan "käsky":n ja tuli vinoon sivulle. Aaargh!! Kapula oli kuitenkin oikea ja kehuttiin että tosi nättiä kapulatyöskentelyä, etsi tarkasti ja varmasti eikä ollut koskenut vääriin. Palautus ravilla ei kelpaa mulle, haluan sen laukalla.

Palkkasin tässä vaiheessa leikillä jotta sain koiran herätettyä. Se oli siis tunnarinkin ajan jotenkin veltto. :/ Patukasta innostui kovasti ja piti mudishowta pitkin hallia. Kaksijalkaista ärisevää itseään patukalla kyljille läimivää koiraa hetki ihasteltiin.

Ruudun alku tuli ohjaajalle kanssa vähän töks. Matkaa ehkä reilu 15m kun en mahdu halliin enempää. En oikeastaan tajunnut mitenkään viritellä koiraa ja se olikin ihan uunona. Oltiin eri kohdassa kuin tunnari oli tehty, mutta tsekkaili kuitenkin siitä n. 10m päästä että onko täällä jotain haettavaa vai mitenkä. Yritin käskyttää uudestaan ja koirani tsekkaili alaspäin käännettyjä putkia ja meinasi kiivetä puomille, ja meni sitten kunnolla seinustalle nostettujen agiesteiden sekaan että mitä täältä oikeen pitää hakea ja häh. Voi mudia. Sain vinkiksi tehdä nyt vähän aikaa kosketusalustalla, jotta koiralle on se ihan määrätty paikka mihin mennä. Lisäksi ennen liikkeen alkua voi käskeä koiran perusasentoon ja odottamaan, ja ottaa itse pienen askeleen taaksepäin, jolloin koira on himpun edessä. Niin sen on helpompi irtautua kun se on jo valmiiksi edempänä ja tää toimii myös vihjeenä, että nyt sinne ruutuun kauas, eikä noutoon tms.

Mulle oli helpottavaa nähdä tva-koiran evl-luoksetulotreeniä. Ihan samat ongelmat kuin meillä. Ennakoi stoppeja ja tulee siksi huonolla vauhdilla, tarttee paljon läpijuoksuja, kerran maahan-käskyllä jäi seisomaan.. ei ne ole koneita koskaan eikä kuulukaan olla, ja turhaan stressaa sitä että kaiken pitäis olla täydellistä ja pysyä sellaisena ihan itsestään :)