Iltapäivä: räyhäämistä ohituksessa. Iltapissa: räyhäämistä ohituksessa. Turhauttaa niin helvetisti tämäkin.

Tokoiltiin iltapissan yhteydessä. Ekana tunnari, Jouni liikkurina. Kapulat (~10kpl) kolmioon. Olin edelleen vihainen ohitusrähinästä ja vaikka käskytys oli mielestäni neutraali, koira rauhoitteli oman löydettyään menemällä makaamaan sen kanssa kuin jälkikeppi-ilmaisussa sen sijaan että olisi tuonut sen mulle. Otin uudestaan alusta, nyt toi väärän, selkeesti hämillään siitä että laitoin sen uusimaan, "eikö se muka äsken ollut just se palikka mikä pitikin". Kolmas yritys, sähelsi entistä enemmän ja toi taas väärän. Neljännellä toimi ja palkkasin. Viides oli jo parempi, mutta ravilla tuli kuitenkin.

Luoksetuloa, oli merkit pysäytyskohdilla. Pelkkää seisomaan stoppia otin, mutta täyspitkällä matkalla. Eka taas ihan venynyt, joten vein koiran pannasta käskynantopaikkaan seisomaan. Sit tuli vaihtelevasti kohtuullisia ja huonoja. Vauhti pysyi laukalla ja muutama kerta väliin vauhdista palkka, että ei hidastukaan.

Tajusin, että mä treenaan monta asiaa yhtä aikaa. Jossain tokokirjassa just oli, että palkkaa koiran mukaan vaihtelevasti pysähtymisen aikomisesta/aloittamisesta, juuri pysähtymisestä ja seiso/maahan-asennossa pysymisestä. Mä palkkaan aivan liikaa siinä asennossa pysymisestä, kun mun koiraa pitäisi ehdottomasti palkita siitä pysähtymisaikeesta! Toimintasuunnitelma on tehdä takapalkan kanssa käsky+heti perään vapautus ja aina kun on avustaja, niin se saa heittää palkan "koiran päälle" samaan aikaan mun käskyn kanssa. Hitto. Yksinkertainen asia mutta miten sitä voikin jumiutua niin omiin kaavoihinsa!

Maasta seuraamaan kutsua. Jätin koiran maahan ja kävelin hyvät tovit kaikenlaista kiemuraa sen edessä ja takana ja randomisti seuraa-kutsu. Ekalla pomppasi mun takaa tullessaan, tokalla nätti. Tajusin tässäkin mikä auttaa: kun koira tulee sivulleni, ota siihen katsekontakti, hymyile. Hienovaraisesti, päätä ei tartte kääntää, se varmasti on jo vartaloapu ja vie pisteitä. Tällä tavoin "vastaanotettuna" se seuraa paljon tiiviimmin eikä unohda mitä olikaan tekemässä, kuten tuppaa käymään jos jatkan kävelemistä koko koiraa mitenkään huomaamatta.

Vaikka kaikki menikin miten meni, niin ainakin sain monta oivallusta. Katsotaan, tuottaako ne mitään tulosta.

Kotona vielä tunnaria. Päätin kokeilla tuleeko siitä sisällä mitään. Tein kolme toistoa, ekalla 3+1, tokalla jotain 7+1 ja kolmannella vielä enemmän. Kapulat oli neliössä joka toinen eri suuntiin, siis näin: - | - | ... Eka otos oli hyvä, tokalla koira koski yhtä väärää, potkaisi toista väärää, kävi makaamaan kapuloiden päälle ja sääti kaikkea. Lopulta "etsi vaan" -kehoitus ja sit tuli oma. En oikeen tiedä, kai se jotain sijaistoimintaa on, se makaamaan käyminen? Mutta miksi nyt, kun oli juuri saanut palkan enkä taatusti ollut vihainenkaan? Kolmas taas hyvä. Jotenkin tuntuu että koiran nenä ei käy ihan täysillä, se meni monta kertaa oman yli. Voikohan nenäpunkki olla oireeton? :P