Vaihteeksi kävi poliisit kääntymässä, kun oltiin koirapolun alussa autojen kääntöpaikalla. Ukko heitteli tytille lumipenkkaan lumppareita ja mä treenasin mudin kanssa. En tiiä miten valtoimenaan tytti just oli, mä otin mudin ihan lähelle mutta irtihän se oli. Kytät hiljensi ja katsoi ja jatkoi matkaa. Olis ny sakottaneet. Ei tää mieli tästä enää paskemmaks olis voinu mennäkään.

Treenit meni ihan perseelleen. Noutoja metskulla, tarkoitus palkata vauhdista, mutta ei ollut mitään mitä palkata. Laukalla kapulalle, nostotkin jees, mutta ravilla takas. Monen monta kertaa. Eikä auta oikeen mikään. Pistin koiran vähäksi aikaa maate ja menin pois, kun alkoi niin turhauttaa.

Vähän myöhemmin kunnolla patukalla hetsattuna, kapulan heitto ja lähetys ilman alkuperusasentoa. Sit haukahtaa lähdössä ja palauttaa laukalla. Mutta kun en halua tätäkään. Turpa kiinni!

Luoksetulon seisomaan stoppia takapalkalla. Stop - vapautus saman tien taakse. Väliin muutama läpijuoksu. Tässä pysyi laukka koko ajan, mutta stoppi taas oli ihan sontaa, eikä edes toistojen myötä parantunut yhtään.

Kaukojen seiso-istu- vaihtoa. Ai mikä taaksepäin pyllähdys, nevöhööd! Joo etpä. Mä en osaa huomauttaa sille tästä niin että se auttaisi. En vaan osaa.

Päivällä käveltiin keskustaan ukkoa vastaan. 4km remmilenkki meni ihan yllättävän hyvin, vaikka vähän sai seisojalle taas alkuun availla äänihuuliaan remmissä vetämisestä. Matkalla joku ohi kulkeva mummo kommentoi, että siinä toiset menee niin nätisti tai jotain. Ajattelin eka että se kommentoi meidän remmikävelyä, mutta se taisi tarkoittaa vaan tytin tipupantaa ja ruskeaa takkia & mudin pingviinipantaa. Odoteltiin ihan ydinkeskustassa kävelykadulla ukon työpaikan edessä, oltiin viis minsaa etuajassa. Koirat tuntee paikan ja kumpikin skannaili katseellaan että mistä se tulee. Siihen tuli äiti ja iso poika ja äiti kysyi saako silittää. Sanoin, että voithan kokeilla, mutta voi olla että nyt ei kiinnosta, kun odotellaan miestä. Se vastasi, että selvästi näkee että jotain ne etsii katseellaan. Luksi kävi vähän nuuhkaisemassa  pojan ojennettua kättä, tyttiä ei sen vertaa kiinnostanut, ja mudikaan ei koskemisetäisyydelle suostunut. Sitten vaan kävi heille tooosi nolosti. Oikeesta ovesta tuli samanlaisiin työvaatteisiin pukeutunut mies, ja kumpikin, varsinkin luksi, luuli sitä meidän ukoksi. Häntä heiluu ja lähemmäs, kunnes tulee haju nenuun - UPS, ei tää ollukaan oikea mies! Oli mudi aika nolona erehtymisestään. Riemu oli sitten sitäkin suurempi kun oikea setä vihdoin tuli.