Käytiin polkemassa koirapolku -> pitkäjärven rantatie, kilsoista ei hajuakaan mutta kyllä se ihan hyvä lenkki oli. Koirat oli ovelta ovelle irti. Totesimme jälleen, että maailma on pieni: Tytin ex-äiti tuli vastaan! Pari kertaa tuli vastaantulijoita, jolloin aina pysähdyttiin ja otettiin koirat käskyn alle viereen istumaan. Näin tehtiin nytkin, kohdalla mies ja vastaantulija moikkasivat ja kun se oli mennyt, mä kysyin kuka se oli. En tosiaan tunnistanut. Höh, olisin tarkkaillut Tytin ilmeitä jos olisin ennakkoon tiennyt! Tytti ei reagoinut oikein mitenkään, ei edes ääneen. Vaikea uskoa ettei olisi tunnistanut - ei halunnut tuntea? Ei edes katsonut taakseen sen perään vaan jatkettiin normaalisti eteenpäin.

Ihan kotipihassa tultiin nurtsin kautta roskakatoksen vierestä, siinä on pieni mutta jyrkkä mäki (nurmikkoa). Patistelin koiraa että menemene, ja se ampaisi täyteen vauhtiin... oravan perään! Mylväisin perään että hei ei sinne, ja kiltisti mudi kääntyi takaisin. Ilme oli ihan että mitä v*ttua, eka käsket mennä ja sit ei saanutkaan. Voi anteeksi, kun en huomannut koko oravaa siinä talon nurkalla maassa, ja tarkoitin että pinkaise se mäki ylös. Jotenkin jäi ihan paha mieli itselleni moisesta väärinkäsityksestä. :/

Vaikutti siltä että pyöräilyn ja tän pyrähdyksen nostamat kierrokset olis hyvä purkaa, joten hain uuden eteenmenoa varten ostetun muhkean pehmo-narulelun sisältä. Takapihan nurtsikaistaleella 2x eteenmeno lelulle, eka suoraan perusasennosta, tokassa askel seuraamista ensin. Oli hyviä. Liikkestä istuminen onnistui myös ekalla, lopetin siihen.