Ekaan EVL-kokeeseen on reilu neljä viikkoa aikaa. Mietin vähän missä mennään:

Istuminen 2min (kerroin 3): hyvällä mallilla, ei kaipaa paljoa treeniä.

Makuu häirittynä 4min (kerroin 2): avustaja muutaman kerran häiritsemään, palkkaa kun pysyy rauhassa. Saattaa vähän kiusaantua vieraan tuomarin häirinnöistä, joten yritetään opettaa että häirintä olis ihanaa. Maahan menoa ja sivulle nousua vain omalla käskyllä täytyy vahvistaa ja paljon, se on niin kurja kohta menettää pisteitä. Yleisiä kuunteluharkkoja myös.

Seuraaminen (kerroin 3): pitäis varmaan katsoa pari videota netistä, kun ei oikeen ola käsitystä miten sekopitkä se kaavio onkaan. Seuraahan se pitkästikin jos alku on hyvä. Viime kokeissa se vaan on ollut vähän sunnuntaikävelyä, joten jotain virittelyjä ehkä avuksi, että koira on todella hereillä? Muuten ei pitäis olla ihmeempiä; käännöksiä ja sivuaskelia ja tempon muutoksia toki aina saa vahvistaa yhä paremmiksi. Lisäksi häiriötreeniä ja koiralle selväksi, että kontaktin tippuminen yms viime kokeiden häröily EI OLE sallittua!

Zeta (kerroin 3): asentojen erottelua paljon, seuraamaan mukaan lähtemisiä paljon, lisäksi itse asennot (erit. seisominen) täpäköiksi. Ennakoimattomuutta. Vaikka viime treenissä tää meni perseelleen, uskon silti että tää on aika hyvällä mallilla, kunhan se aktivoidaan sieltä muistista uudelleen.

Luoksetulo (kerroin 4): kuten voittajassa, mutta matka on vissiin 5m pitempi? Se ei liene meille oleellista. Stoppeja täpäkämmiksi, maahan menojen tila tarkistettava, vauhdin ylläpitoa. Lisäksi ehdottomasti viime kokeissa toistunut ongelma kuriin; sivu-käskylläni porsaan on tultava sivulle eikä ensin eteen! Kuuntele, kuuntele!

Ruutu (kerroin 4): Tämänkin tila pitäisi tarkastaa, en oikein ole selvillä missä mennään. Tiedä vaikka se menis koematkalta oikein hyvin (no, epäilen ;P). Merkillä vahvistettava täsmälleen mua vastapäätä menemistä, nyt jää helposti vähän vajaaksi. Ajattelin, että merkiltä ruutuun -käsimerkki on kunnon käden ojennus, ja merkiltä ohjattuun noutoon on vaan tosi pieni kämmenen vilautus halutulla puolella. Kokeillaan, miten toimii. Vihjeet tulee olemaan tuttu "missä ruuutu" ja ohjattuun varmaan vaan "noutoa, noutoa".

Merkin ympärille muistettava laittaa treeneissä nauha! Lisäksi seuraamaan tulo saatava korrektiksi. Eka kokeilu sellainen, että autan koiraa toistamalla seuraa-käskyn just ennen kun se saavuttaa mut. Jos ei auta, niin mietitään sitten uudestaan.

Ohjattu nouto (kerroin 3): Tämä on eniten vaiheessa. Ukko lupas viikonloppuna tehdä kapuloita lisää, nyt mulla on vaan yksi. Aloitan kuitenkin varmasti ensin häiriömerkkitreenit; selväksi koiralle että merkki on merkki eikä sieltä oikaista minnekään ilman lupaa. Kuppeja ja mitä lie sälää siis vaan taustalle. Kun merkki sujuu taustahoukutuksista huolimatta, otan namikupit. Väärälle meneminen ei sitten ole niin vaarallista, kun siellä ei ole mitään - kapula varmaan on tolle jonkin asteinen palkka itsessään, enkä haluaisi suuntia opeteltaessa kieltää vääränkään kapulan ottamisesta. Muistettava tehdä myös sitä, että koira huudetaan stoppaamaan merkin ja kapuloiden välissä ja annetaan uusi ohjauskäsky. Jos se on menossa kokeessa väärälle, niin saa vielä pisteitä, jos sen saa ohjattua lisäkäskyin oikealle.

Metallihyppynouto (kerroin 3): ei ongelmaa, mutta turha sieltä on jotain kasia taas ottaa, kuten meidän kaikki koenoudot on olleet (tai 8½). Siispä nostoon vauhtia, aion käyttää Korrien kirjan iskunoudon ohjeita. Palautusvauhdista pidettävä huoli, lisäksi pitoharkkoja ja vinoon menneitä heittoja.

Tunnari (kerroin 3): kolme vaan?! Höh, luulin että on neljä. Ei ongelmaa, muuten kuin se palautusvauhti, josta menee taas niin turhaan piste-pari. Sille kun keksin jotain. Taidan tehdä vähän aikaa niin, että menen kapuloiden viereen ja palkkaan heti oman löytymisestä. Sitten myös ylipitkillä matkoilla ja kenties avustajan kanssa niin, että juoksen karkuun tai menen piiloon (avustaja kertomassa onko oikea palikka tulossa).

Kaukot (kerroin 4): matka pitenee viisi metriä eli viiteentoista, mutta en usko sen olevan ongelma. Pitäis tarkistaa millä tolalla tekniikka on ja todella koettaa nyt taas kursia se kasaan. Kenties ihan rimaa tai jotain etenemisen esteeksi. Yksi tuttu on opettanut rimalla tosi nätit kaukot, tosin kokeessa ne ei ole vielä käyneet, mutta treeneissä ainakin tekee ihan kympin arvosta (siis ilman rimoja). Se vaan treenasi tosi kauan rimoilla ja koiralle näyttää jääneen päähän oikeat liikeradat. Mielenkiinnolla odotan hajoaako se jossain vaiheessa.

Kaikista arvosana 8, niin tekee tasan 256p. Ei siellä ole paljoa varaa kyllä mokailla! Mahtaa olla toukokuu liian pian, mutta onpahan ainakin otettu tuntumaa arvosteluun, jännä nähdä kiristyykö se edelleen voittajaluokasta.