Muokkailin vähän koekalenteria. Tokokokeita olen perunut, yhteen en ollut ehtinyt vielä maksaakaan, toiseen olin. Kysyin, saanko siirtää maksun saman seuran myöhempään tokokokeeseen, siihen lupasivat selvitellä vastauksen. Vaikka en saisikaan, en ole silti menossa. Tokoinnostus on kadonnut, juuri niitä evl:n puuttuvia liikkeitä (ruutu, ohj. nouto) ei ole tehty herra ties miten pitkään aikaan. Muita nyt sentään joten kuten ylläpidetty. Nyt kun vielä saatiin agilityn ryhmäpaikka (suht helppo ryhmä, pääosin möllikoiria - osa kisavalmiita. Toivoin nimenomaan sellaista, että ei mene aika ohjauskuvioiden harjoitteluun vaan päästään tekemään rataa ja panostamaan hallintaan. Löytyi ryhmä, jonka toisella vetäjällä on kokemusta kuumuvista koirista ja joka varmasti osaa antaa meillekin käytännön vinkit asian ratkaisemiseksi. :) Tarjolla olisi ollut toinenkin vaihtoehto, mutta tämän ryhmän vetäjillä on shelttejä eikä sieltä löydy samanlaista osaamista nimenomaan tähän ongelmaamme, vaikka muuten ihailenkin heidän koiriaan, niiden suorituksia sekä ohjaamistyyliä! Luksi on tarkoitus ottaa kentän laidalle katsomaan edellisten koirien suorittamista ja jos ei muuten käy tarpeeksi kuumana, niin vaikka vähän hetsailla sitä. Sille voidaan puhaltaa tuomarin pillillä ja viritellä vaikka jotain kehänauhojakin, ja minä yritän kehittää kauhean jännityksen kuten kokeissa. Toivon että löytyy paljon eväitä jatkoon. Mahdollisesti vaihdetaan sitten myöhemmin eri ryhmään, kun haluisin myös oppia niitä ohjauskuvioita ja tehdä vaikeampaa rataa.)

Tokointoa syö edelleen se, että jälkikausi on alkanut. Kyllä mä vaan olen enemmän kallellaan pk-puolelle. Inhoan luokittelua siinä mielessä, että pk-puolen ihmiset on sellasia ja tällasia ja tokoihmiset tollasia. Höpöhöpö, minä olen vain minä ja koulutan kuten tykkään! Jälki vaan on lajeista ihan ykkönen ja sen takia "pitää" tehdä pk-tottis kanssa kuntoon, ja sen kanssa samaan aikaan ei nyt vaan tunnu ehtivän opettaa niitä tokoliikkeitä.

Kaipa se tämän vuoden aikana olis tarkoitus tokovalioksi yrittää saada, mutta siirtynee tonne kesälle-syksyyn. Kesäkuussa on oman seuran tokokoe ja siellä meinasin korkata erikoisvoittajaluokan. Sit kun se TVA on haavissa niin loppuu koko homma siihen paikkaan, keskityn vain pk-tottikseen sen jälkeen. TOKO-SM ei kiinnosta yhtään mutta PK-SM kovasti. Se vois olla kesän 2012 varovainen tavoite. ;)

Tässä vähän kuvia pääsiäisen mökkireissulta. © TL

Keppejä pihalla. Onpas ne vinossa. :P

Lisäksi ne on turhan joustavia. Koirani pujottelee normaalisti heittämällä takapäätä ihan kunnolla ulos rivistä, mutta näitä pystyy nuolemaan tällä tavalla:

Pudonneen lapasen nouto, olikohan tää jonkun 300-400m? Tollasta metsätietä, Häkkisen polun kuiva pää. Raketti tulossa:

Kyl sil oli tumppukin mukana:

Sulkavantiellä polkemassa. Autosta löytyi vain agiremmi (noutajaremmi), kas kun ei mökille tullut otettua mitään naruja mukaan. Piti siis käskeä muut tiukasti taaksemme. Jos ne olis menneet edellä, koira olis vetänyt ihan sekona. Valjaissa ei olis haitannut mutta kurkkarissa mieluummin ei...

Mökkirantaa

En tiiä mitä helvettiä tässä ees tapahtuu :D Tämä on loistava opetuskuva siitä, että varmista paitasi kun koiran kanssa sitä tulee näemmä oltua mitä kummallisimmissa asennoissa... tippuvat tissit suttasin ja onneks olin vaan metsässä porukoiden kanssa. VÄHÄN olis hävettänyt jos tää olis mistään julkisemmasta tilanteesta.

Lähdetään vapuksi vaeltamaan. Tällä kertaa ei Nina olla siis jäljestämässä, vaikka päivityksiä ei tulekaan ;D