Aamun on satanut, ajattelin hyödyntää koskean maaston ja lähdin metsäkoululle maastotreeneihin. Vaan heti matkaan lähdettyäni alkoi sataa uudestaan ja ihan kunnolla. Meikällä huppari. :D Loppujen lopuksi siellä oli turhan paljon ruuhkaa, mua alkoi vituttaa ja teinkin vain esineruudun ja jätin jäljennostoharkan ensi kertaan. Voisko ne tyypit opiskella sisällä luokassa eikä pyöriä MUN METSÄSSÄ, hä?

Esineruutu "kauimmaisen parkkikohdan" kohdalla heti sammalmetsässä. Varmaan aika täysikokoinen eli 50x50m siitä tuli, pitäis muistaa lainata miehen puhelin (gps-matkamittari) joskus tähänkin lajiin mukaan. Oikea reuna nousi suht jyrkkää rinnettä ylös niin että n. kolmasosa ruudusta oli rinteessä. Vasemmassa reunassa taas polku kulki ruudun pitkittäissuuntaan niin, että polun vasemmalle puolelle jäi joku pari kolme metriä vielä aluetta. Hankala, tosi hankala; kuten arvelinkin niin koira otti polun rajaksi ja se piti erikseen lähettää sinne reunaan. Toisaalta sain hyvän muistutuksen, että Luksi melkeen kannattaa lähettää jommasta kummasta sivureunasta. Se etenee sitä pitkin ja tsekkaa takarajan. Ehdottomasti eka lähetys rajaa pitkin ainakin jos siinä on joku tollanen "luonnonraja" häiritsemässä.

No niin. Esineitä oli 4kpl: molemmissa takakulmissa pehmeä pieni mytty (pehmolelu ja puhdistussienen palanen), vasemmalla etualalla pienen lammikon kupeessa kantoa vasten muovinen lasten silmälasikotelo tms, ja oikealla sivurajalla suht edessä kohdassa, jossa kalliolta oli metrin hyppy alas. Lähetin koiran suht keskeltä. Sillä kesti aika kauan, tsekkaili alueen oikeaa puolta taakse päin. Sen minkä näin niin kävi tosi lähellä ainakin oik. takarajan esinettä, mutta ei tuonut. Jossain vaiheessa se tuijotti mua oik. sivurajalta ja huomasin sitten, että sillä on esine suussa, se kumpareen päällä ollut. Toi itse, en auttanut mitenkään. Luovutus ihan paska, koira vei sen mun kyljelle ja sylki maahan..

Seuraavalla lähetyksellä tuli oikean takarajan esine, aika pian. Ei koira ihan suoraan sinne kuitenkaan mennyt (=olis löytänyt sen jo ja tietäis missä se on, senkun hakee) joten ehkä se ei ollut huomannut sitä. Siirryin lähetyssivulla vasempaan ja lähetin koiran aika suoraan lampiesinettä kohti. Saikin ohi juostessaan hajun siitä, stoppasi heti, tarkensi hyvin ja toi. Tästä ei saanut välipalkkaa, muista tuli pieni frolic. Neljänteen lähetin samasta kohtaa, sinne vasempaan reunaan päin. Koira vaan meni vähän matkaa ja kaartoi sitten sinnikkäästi oikeaan. Oikeaa reunaa nuohottiin ihan sivurajalle asti hyvät tovit. Miksiköhän se tarkistelee samoja paikkoja uudestaan? Miksi mä annoin sen mennä kun halusin että se menee sinne mihin lähetin? Urpo. Ens kerralla teen sille pistomaisia treenejä niin että menee just sinne minne näytän eikä kaarra minnekään.

Aikansa se siellä pyöri ja näytti että jäljestää aika paljon. Jossain vaiheessa se kävi siinä vasemmalla polulla, mutta ei vissiin mennyt sen yli. Kutsuin koiran luokse, ekalla kutsulla vaan stoppasi, nosti pään ylös "ihan tosi?!" ja toistettuani tuli reippaasti. Kehut ja uusi lähetys ihan vasemmasta nurkasta. Nyt eteni vas. sivurajaa hyvin, sai hajun, palautti. Maksispurkki ja palloleikki.

Ohjausta täytyy nyt tehdä erikseen, ja tarkkana sen kanssa että jos lähetän sen tarkistamaan jotain suuntaa niin ei kelpaa että menee 10m ja kääntyy sitten aivan eri suuntaan. Lisäksi selvemmät alkuvirittelyt, viime aikoina on tehty niin paljon jälkeä että ei ihme että koira oli vähän kujalla. Esineisiin yhden esineen nosto ja luovutus, jälkeen filmipurkin ilmaisu tms. Autolla siis, kun on työvaatteet puettu, mutta ennen kuin lähdetään maastoon. Seuraava esineruutu varmuudeksi myös niin, että tallaus suht harvaan ja esineet heitetään tyhjiin väleihin niin että jälki ei vie niiden luokse.

Ajoin vähän kaupunkiin päin sähkölinjan alle ja menin ampumaan. En osaa käyttää pyssyäni, tai panosten lataus nyt ei ollut hankalaa mutta mitäs sit tehdään. (Toim. huom. se on oikeesti "ihan paska" ja superjäykkä, terveisin pyssyistä kaiken tietävä ukkeli) Mikään ei liiku minnekään ja aikani ähellettyäni onnistuin pamauttamaan sen melkeen korvani juuressa :P Niin tyhmä en oo että itseäni olisin sillä osoittanut, en siis pelästynyt siksi, vaan se ääni :D Ei sieltä kyllä ees tule kuin savua, ei tartte pelätä kuolemaansa. Korvissa soi, olin saada slaagin säikähdyksestä ja autossa istuva koira vaan toljottaa että mitä sä säädät. No, nyt kun olin joten kuten kartalla miten se toimii, otin koiran, palkkapurkin, lelun ja pyssyni ja marssittiin sitä pikku metsätietä keskelle metsää. Ei ilkeä han aukealla pamautella vaan jos sitä vähän ees yrittäis vaimentaa. Koira maahan metsätielle, palkkapurkki sen taakse, itse marssin n. 10m päähän metsään kuusien sekaan. PAM, heti kehuja koiralle, palasin sen vierelle koko ajan kehuen ja vapautin siitä palkalle. Ei se reagoinut pamaukseen oikeen mitenkään. Mutta mun tarttee ostaa korvatulppia itselleni.