Luksi osaa istua! Ihan oikeasti, nyt uskon, se ei voi enää olla sattumaa! Vähänkö en meinaa pysyä housuissani! :D On se aiemminkin istunut kun mulla on jotain hyvää kädessä ja sanon istu, mutta luulen että se olisi istunut vaikka olisin sanonut sille luumupuu tai mitä tahansa. Se on vaan oppinut että siinä tilanteessa kannattaa istua, tai se on ollut silkkaa sattumaa. Nyt olen kokeillut sitä niin monta kertaa että mikään sattuma se ei enää ole, se todella istuu kun kuuluu ISTU.Ei vielä silloin kun sössötän nami kädessä, että kato mitä hyvää mulla on sulle, haluutkos tän.

Otettiin siis ensin 10x katso. Tuijotuksen kesto on sekunti, jos odotan vähän kauemmin, se ehtii vilkaista pöydällä olevaa namirasiaa ja mun kättä. Olen siis kyykyssä, namipurkki ja palkkaa ojentava käsi on pöydällä, ja pentu killittää mua naamaan. Jos se vilkaisee pöydälle, se kyllä palauttaa katseensa heti mun naamaan, mutta en halua opettaa vilkuilua joten olkoon aika vielä niin lyhyt, ettei se ehdi vilkaista muualle.

Sitten viisi maksanmurusta kouraan, naksu toiseen käteen ja liikkumaan pitkin asuntoa. Siirryin vähän, pentu tuli perässä, sanoin ISTU ja sehän istui! :) Naksautus ja nami suuhun, minä siirryn taas, käsken istu ennen kuin se ehtii itse istua, ja naks ja nami. Se osaa, mamman pieni!

Sai vielä lopuksi kongin, jossa osa aamunappulasta ja keksi ilkeästi tukkeena. Pentu meni sen kanssa olkkariin. Katsoin että se jäystää sitä, ja kun se vilkaisi mua, kyykistyin ja kutsuin sen luokse. Ajattelin varmuudeksi ottaa ton kyykkäyksen mukaan, pelkällä kutsulla se ei ehkä olis malttanut. Toisaalta halusin testata mitä se tekee, jos ei olis tullu, olisin varmaan viskannut sitä talouspaperirullalla tms. Pentu jätti kongin ja sinkosi välittömästi kutsusta luokse, josta sai pari palaa maksaa, iloiset kehut ja sitten osoitin sitä menemään takas kongilleen. Jee! Pitää alkaa silloin tällöin kutsumaan sitä tällasissa aika vaikeissakin tilanteissa, kun sille nyt on selvää mitä luoksetulo meinaa.

Sitten kävi taas onnettomuus. Huoh, tää on just sitä mitä kasvattajallekin selitin, tunari mikä tunari, mä en tosiaan vois elää kovin pehmeän koiran kanssa... otin seinäkellon alas vaihtaakseni aikaa. Pentu jäysti kongia siinä melkein alla. Laitoin kellon takas ja n. viidentoista sekunnin päästä se rämähti lattialle puolen metrin päähän Luksista! Pentu pelästyi ja hypähti parin metrin päähän, kongi jäi niille sijoilleen. Mä menin nostamaan kellon ja tutkimaan tilannetta, pentu tuli kyyryssä varovaisena n. puolen metrin päähän ja kurotteli siitä pedilleen, missä kongi ja kello oli. Istuin siinä hetken kelloa tutkimassa, ei onneks hajonnu lasi ja tullu sirpaleita, mutta itse viisarit on kyllä paskana. :P Sitten totesin reippaasti ääneen että kävipä kurjasti, ja pentu tuli iloisena mun luokse. Rapsuttelin sitä hetken ja poimin sen kongista pari nappulaa mitkä syötin sille, ja pentu oli jo ihan normaali, ei yhtään väistänyt tapahtumapaikkaa. Nostin kellon pois ja pentu palasi pedilleen jatkamaan kongin mälväämistä.

Jumalalle kiitos kovasta koirasta! (Tiedän että tätä lukee sellaisetkin joille nää termit ei oo niin tuttuja, eli pehmeys/kovuus. Pehmeä koira muistaa kaikki ikävät kokemukset pitkään ja 'traumatisoituu' niistä herkästi, ts. tässä tapauksessa vois pelätä tapahtumapaikkaa tai vaikka seinällä roikkuvia kelloja lopun ikäänsä. Tai ei uskaltais enää koskaan koskeakaan kongiin, kun yhdistää että kongia syödessä tuli kello niskaan. Kova koira ei jää muistelemaan pahalla, se toteaa vaan että kas noinpa kävi, mutta mitäs siitä. Pehmeää koiraa on tavallaan helpompi kouluttaa, sitä kun kerran rankaisee jostain niin se muistaa sen helposti loppuelämänsä eikä enää yritä uudestaan, mutta kovalle tosiaan ei pakosti jää ollenkaan hetkessä mieleen ja saa vääntää rautalangasta ja toistaa toistamistaan. Sitten nää voidaan jakaa vielä ns. fyysiseen ja ohjaajaa (omistajaa) kohtaan ilmeneviin, eli koira voi olla fyysisesti kova eli vähät välittää jos hypätessä kompastuukin esteeseen, mutta ohjaajaa kohtaan pehmeä ja ottaa esim. ohjaajan moitteet tosi rankasti, vaikka fyysisesti mikään tälli ei hetkauttaisikaan. Tai päinvastoin.)

Meillä on rapussa portaita ensin n. 5kpl suoraan, sitten eka kerros ja sen välitaso, sitten tulee mutkaportaat n. 15kpl, pieni välitaso jossa on ikkuna muttei asuntoja, ja lopuksi vielä viisi suoraan olevaa porrasta ja siellä meidän kerros. Noita suoria portaita se on kävellyt alusta asti hyvin, siis ylöspäin vaan, ulos kannan sen aina kun pelkään että se kusee muuten käytävän matolle. Mutkaportaat on vähän pimeässä kun siinä kohdalla ei ole omaa valoa, ja niitä se on arastellut. Kirjoitin porrasjutuista aiemmin tännekin, enkö? Olen yleensä ottanut sen kantoon niiden viiden ekan portaan jälkeen ja kantanut joko ylös asti tai siihen vikalle välitasolle mutkan ohi. Nyt kuitenkin aamulla ajattelin kokeilla, että en otakaan sitä syliin, jääköön rappuun jos ei suostu itse tulemaan. Mentiin mutkaan, sanoin sille että kävelepä sieltä reippaasti itse ja lähdin menemään, ja sehän kipitti kuin vanha tekijä! Ärh, tainnu piru vaan huijata kun huomasi että kyllä toi kantaa kun pieni koira vaikuttaa epäröivän. Tästä lähtien teen niin, että välillä kannan sen koko matkan ja välillä se saa kävellä itse koko matkan. En uskalla vielä antaa sen juosta koko portaita kymmentä kertaa päivässä, joten siksi saa hissikyydin silloin tällöin. Kävelköön itse kerran tai pari päivässä, mutta nyt ehdottomasti koko matkan.

En tiedä johtuiko toi siitä, että se jäi ulko-ovella vammailemaan eikä olis halunnu tulla sisälle, ja vedin sen vaan remmistä mitään sanomatta. Ihme peli tästäkin on tullut, välillä olen siis kutsunut "sisään" ja palkannut sen namilla siitä, ja silti se edelleen joskus koettaa olla tulematta. Musta tuntuu että tällasissa asioissa namin kanssa pelaaminen tekee just sen saman minkä mennään-käskynkin kanssa, että pentu tajuaa hetkessä että kantsii jumittaa -> saa käskyn tulla -> saa palkan. Jos tulee suoraan itse, ei saa ollenkaan niin usein palkkaa. Voisin vaihtaa nyt niin päin, että jos se tulee itse nätisti sisälle, saa satunnaisesti namipalan rapussa, ja jos ei tule, en ala kutsumaan ja palkkaamaan siitä vaan hinaan sen vaan tylysti narun perässä/käyn hakemassa. En haluis että se tottelee remmiä, eli sikäli vois olla parempi vaan estää liinalla ettei se pääse karkuun, kävellä tuimana sen luo, ottaa pannasta tai niskasta kevyesti kiinni ja taluttaa sisälle. Oppis ehkä samalla senkin, että mä saan sen kyllä aina kiinni, ihan turha juosta karkuunkaan.