On ollut niin paljon tekemistä etten ole paljon koneellekaan ehtinyt. Tässä nyt vaan jotain tärkeimpiä pointteja, joka kusilenkkiä en kertakaikkiaan viitsi raportoida.

TO
-sai aamulla tukkapöllyä. En tiedä miten sainkin sen 7-7.45 välillä niin villiksi, hyppi päin ja repi mut verille (mulla on kädessä pennun kynnestä tullut haava joka nyt su-illalla on niin tulehtuneen oloinen ja kuuma, että taidan käydä aamulla näyttämässä sitä terkkarille :P) ja oli aivan kauhea. Helvetin ärsyttävää muutenkin, kun mulla on esim. aamulla herätessä paljaat jalat, sen ei tarvii kun kerran hypätä liian kovaa niin on kauheat jäljet. Ne kynnet vaan on niin terävät. Pitää nyt itse ottaa paljon tiukempi linja, hyppiminen on "ALAS PERKELE!!" joka ainoa kerta. Huomaamatta jättäminen sitä ei ole tippaakaan vähentänyt ja nyt kun alkaa olla iho naarmuilla, tehdään siitä loppu. Piski ei voi tietää onko mulla housut vai ei ja koska mulla on pinna kireällä ja koska ei. Tunnustan, olen ollut epälooginen. Joskus en ole jaksanut puuttua ja joskus saan raivarit heti. Nyt alan saada raivareita joka ainoa kerta. Jos sanallinen rangaistus ei tuota tulosta, alan tukistaa sitä joka ainoasta päin hyppäämisestä. Mä vihaan sitä. Musta se on maailman noloin tapa, häpeän silmät päästäni jos ja kun mun koira hyppii ketään päin. Siksi se saa nyt loppua aivan kokonaan.

-aamupäivällä makkararuutu pihassa, ei kiinnostanut -> ei ruokaa vieläkään

- iltapäivällä makkararuutu puistossa, johan oli nälkä ja harjoitus oli ok

-mulla illalla lievästi kuumetta, korvaan lenkin ottamalla paljon normaalia enemmän toistoja naksulla (5x maa, 8x katso, 5x maa, 5x sivu). Ihan kun se nyt tosta väsyis mihinkään. :P

PE
-aamulla käänsin istumisen treenaamisen päälaelleen. Tällä on joku hieno sanakin, ärsykekontrolliin vieminen tjsp? Eli tähän saakka ketju on ollut pentu istuu omia aikojaan -> sanon samaan aikaan "istu" -> naksautan -> annan namin. Nyt vaihdoin sen niin, että liike tuottaa palkkion vaan kun sitä on edeltänyt vihje, oma-alotteinen toiminta ei enää kelpaa. Eli "istu" -> pentu istuu -> saa naksun -> nami.

-perjantain aktiviteetit oli lähinnä siivoamiseen osallistuminen (1,5h) ja illalla miehen tultua yleistä koti-illan viettoa. Pentu tunnisti äijän ja moikkasi sitä ihan innoissaan, luojan kiitos hiljaa ja kaikki tassut maassa. Ei siis ryntää syliin ja kitise onnellisena niin kuin mulle usein tekee.

-treenit päivän aikana: 5x istu, 5x maa, 5x maa, 2x kynsi, hampaat. Illalla 23.30 miehen ja piskin kanssa n. 20 minuutiksi puistoon, pentu on kokonaan irti liinastakin. Pimeässä on hemmetin ärsyttävää, kun sitä liinaa ei näe ja pentu pyörii koko ajan jaloissa -> tallotaan liinalle -> saa pakotteita miten sattuu. Jäniksiä ei näkynyt, mutta yksi vastaantulija tuli tosi läheltä, ei ollu montaa metriä väliä kun se putkahti pimeältä polulta eteemme. Luksi huomasi sen, jolloin sanoin tylsällä äänellä että siellä ei oo sulle mitään, ja sitten iloisesti että mennään tänne päin, ja siirryin vähän sivuun. Pentu oli ihana, ei mitään aikeita karata vieraan luo, tuli siis tosi nätisti mun luo ja syöttelin sille siitä palkkaa niin kauan, että vieras oli tarpeeks kaukana. Hyvä ettei se myöskään pelästynyt, vähän se yllättyi mutta ei ollut kuitenkaan murinamoodissa lainkaan. :) Koko lähitienoo varmaan kuuli kun leikittiin pari kertaa hippaa, äijä jahtasi mua ja juoksin hurjasti nauraen karkuun... pennulla oli sikahauskaa. :D Lopuks otettiin vielä juoksukisa ja mä hävisin. Jostain syystä pieni musta terroristi haluaa juosta mun jaloissa ja pomppia mua päin, miksei se voinu häiritä äijää ollenkaan?!

LA
-markkinoilla keskustassa. Autolla sinne, vartti torilla, ihmisiä vilisee ympärillä. Odotettiin kaksi kertaa kun äijä kävi ensin automaatilla ja sitten r-kiskalla ja pentu painautui aina mun jalkoihin kun vaan paikoillani olin. Kun käveltiin, se oli ihan reipas, tosin jossain vaiheessa oli niin kauhea ryysis ja sillä alkoi häntä laskea koipien väliin, joten koppasin sen hetkeksi kantoon syliin. Ajettiin tuolta kauppaan ja pentu odotti n. 10min autossa kun käytiin ostoksilla. Oli ok.

-ulkona lähinnä kusilenkeillä, päivän aktiviteetit on taas ollu sisällä perhe-elämän seuraamista. Jos olen yksin, se kyllä osallistuu kaikkeen ja seuraa mitä teen, mutta heti kun on enemmän väkeä, on kai vaan enemmän seurattavaa ja pennullakin riittää osallistumista paljon enemmän.

-yksin päivällä 2h ja illalla 4h, kun olin baarissa. Mies oli sen kanssa 3h keskenään kotona, kaikki oli sujunut ilmeisesti ihan hyvin.

-muutamat treenit, osa kuvattiin videollekin (irroitus).

SU
-aamulla kaameassa krapulassa pentua kuselle viedessäni ihan meidän talon kulmalla oli valtava irlis tms paskalla. Tultyiin pihasta tielle, pentu näki sen ja ennen kun mä ehdin edes ajatella mitään, Luksi päästi ihme murinapörinän. Järki jäässä mutta älysin sentään sanoa että höpönlöpön ja kerätä liinan käsiini. Jos se vaikka ryntää paniikissa takas kotiin tms. Pentu uskoi kuitenkin mun tuhahdusta ja oli ihan coolina ja päästiin hienosti kadun yli. Vähän se tais koettaa kääntyä katsomaan taakseen, mutta totesin vaan että eipä siellä ollu sulle mitään, ja jatkettiin matkaa. :)

-raveissa 20min + autossa 10min. Pentu oli aluksi aika jännittynyt hevosista, ei tiennyt pitäiskö niitä juosta karkuun vai lähteä jahtaamaan vai mitä. Toisaalta se oli ryntäämässä jonnekin suuntaan ja toisaalta halusi painautua mun jalkoihin. Jaloissa se sitten kyhjötti kun jäätiin paikoillemme. Pennulla oli mantteli niskassa, mutta sitä alkoi hyvin pian paleltaa silti. No, ehkä parikymmentä minuuttia oli ihan riittävä aika sosiaalistamisen kannalta, ei kai sitä tuntitolkulla tartte aina olla. hevosten lisäksi hämmennystä aiheutti ajoittain kovalla soiva musiikki, kuulutukset ja pari juttelemaan tullutta vierasta.

-tais olla myöhemmin päivällä kun karjuin kitarisat lepattaen että nyt jumalauta loppu se hyppiminen. Kas, loppui sillä sekunnilla. Nää vois silti hoitaa vähän tyylikkäämminkin. :P

-toinen hävetyksen aihe: olin kusettamassa piskiä. Se haistelee pylvästä ja onnistuu sotkeutumaan remminsä kanssa siihen. Se alkaa aina vinkumaan sellasta hätääntynyttä vinkumista, mutta yrittää kuitenkin itse kiertää uudestaan ympäri. Aika usein onnistuukin, jos kierroksia on vaan se puolikas. Nyt se oli kuitenkin aivan solmussa ja kietoo remmin omien jalkojen ympärille -> kiljuu kahta kauheammin kun se kuristaa jalkoja. Mua vituttaa ihan helvetisti ja tässä vaiheessa totean, että pakko sitä on auttaa. Yleensä  seison eleettömänä vieressä ja korkeintaan tuhahdan että selvitä itse sotkus, en auta ellei se oikeasti ole jo aivan solmussa. Kumarrun selvittämään remmiä. Lähelle on tullut joku koirankusettaja ja pentu vetää uudet paniikkikohtaukset koiran nähdessään ja huomatessaan että on aivan umpisolmussa eikä pääse minnekään. Huutaa, huutaa ja huutaa. Luoja. :P Ja se tunnustus: mua vituttaa niin että en jaksa kovin nätisti selvittää sen sotkuja, vaan tönin pentua tarpeettoman lujasti ympäri lyhtypylvästä. Ostetaan paremmat hermot. Ostetaan loputon kärsivällisyys.

((En mä tiedä edes miksi kerron tän tänne. Kaikki ei sitä tunnusta, mutta mä uskon että joka ainoa ihminen tekee joskus eläintensä kanssa asioita joita ei olisi kannattanut tehdä. Asioita joita katuu jälkeen päin. Kun suuttuu. Kun on pinna muista syistä kireällä. Kun on vitunmoinen kiire. Kun on kipeä. Joskus. Mä voin ihan rehellisesti sanoa, että en ole täydellinen. Voi, kaukana siitä... Tai jos muut onkin täydellisiä, minä en ainakaan ole.)

-vietiin mies junalle, eli pentu oli taas autossa 15min. Takas tullessa suoraan autosta lenkille kaatosateeseen. Ei me oltu kun vartti, pentu ei juuri irronnut juoksemaan mutta taisin mä pari kertaa kutsua sen luokse. Nyt sitä väsyttää kovasti, vaikka ei oo tehty "mitään" niin silti on ollu niin paljon kaikkea seurattavaa. Ei se oikeen malta nukkua päiväuniaan jos me ollaan kotona ja tehdään mitään. Jos olen yksin kotona ja istun paljon koneella, se nukkuu jaloissa.

Unohtuikohan jotakin? Ei voi mitään.