Joopa. Nyt se sitten iski ihan todella, murkkuikä. En kuule. En tottele. Olen ihan täysi pissipää. Sanna mä lähetän sen sulle takaisin... :P

Yksi hammas on irronnut. Sain sen talteen. :D Oli yhden päivän tosi kipee, se ihan itki ja haki lohdutusta ihmisestä (ja kielloista huolimatta jäysti kättä jatkuvasti)., ei leikkiny yhtään, ja muutenkin oli vaan surkeana, ei oikeen oma itsensä. Jäinen lihainen luu autto vähäks aikaa, olen antanut useita pieniä paloja, se selkeästi rauhoitti kipua. Tosin se sit myös oksensi luun palasia tossa yks yö... kun hammas irtosi, se alko taas leikkimään, repii tällä hetkellä leluja melkeen normaalilla volyymilla.

Ulkona se on käyny aika paljon, yhden vuorokauden aikana tuli esim. 1,5h remmilenkkeilyä. On saanu olla yöaikaan irtikin vaikka asutaan täällä lähes keskustassa. Tosin nyt tän päivän se on kyllä ollu niin junttura että jos tää jatkuu, niin taitaa tulla liinakuuri ja tottissulkeiset lähiviikoille, totaaliset hyvästit vapaana ololle - ja kaikille muillekin etuoikeuksille. :P

Pahin on ehkä toi huone. Mun huone, jossa pentu on yksinoloajat ja yöt meidän kanssa. Sen nyt ymmärtää, että muualla kämpässä on ihanaa ja kaikki muut ihmiset, ja se huone on vähän tylsä. Ei siellä juuri leikitä, ei syödä, ei treenata, ei mitään. Siellä vaan nukutaan (ja iltaisin kyllä köllitään sylikkäin pedillä päiväpeiton päällä ennen kun se otetaan pois). Anyway, kyllä mä ymmärrän että pennusta on mälsää mennä sinne. Pointti nyt kuitenkin on se, että kun käydään yöllä lenkillä, muu talo nukkuu jo, ei pentu lähde enää vetämään rallia minnekään, vaan eteisestä takas sinne nukkumatilaan vaan. Eka kerta siis oli tossa, hmm, toissayönä. Sit seuraavana aamuna ajattelin vaan kusetuksen jälkeen käskeä sen sinne ja päästä saman tien palkaksi pois hienosta tottelemisesta. Ai niin mistä?! :P Ja kolmas just äsken, porukat alko viemään joulukuusta pihalle ja ovet oli selällään pihalle asti, niin äiti ajatteli tuoda pennun siksi aikaa sinne huoneeseen ettei se karkaa rappuun tms. Ajatukseksi meinas jäädä...

Lenkiltä tullessamme yöllä siis otin pennulta eteisessä pantaa pois. Huoneen ovi oli raollaan. Näytin sille tässä vaiheessa jo toisella kädellä, että tohon suuntaan (ymmärtää kyllä osoittamisen vallan mainiosti). Panta sujahti irti ja olin ottamassa toisella kädellä sen niskasta kevyttä otetta, ettei se vaan hilppase mihinkään muualle ja tosiaan menee sinne huoneeseen. Taisin sanoa "mene" j huitasta vielä kädellä merkiksi. Ihastuttava koirani riuhtaisee oikeen voimalla taaksepäin ja mun kevyt ote irtoaa, ja pentu lähtee lällätellen juoksemaan olkkariin. Mulla oli toinen kenkä puoliks jo poissa jalasta, mutta ei siinä ehtiny alkaa mitään riisumaan, joten taisin karjaista sen minkä yhdeltä yöllä kehtaisin. Muistaakseni "NYT!". Lähdin nilkuttamaan pennun perään raivosta pihisten. Se pysähtyi ehkä n. 3m päähän, istui lyhistyneenä ja alko kiljua ennen kun olin edes sen luona. Juuei, ei auta. Napakka ote niskasta, pentu kiljuu koko ajan, yrittää kellahtaa selälleen. Neutraali "älä viitsi" tai joku muu tokaisu, jonka oli tarkoitus meinata että älä ny pelleile, en ole pieksämässä sua kun talutan sua niskasta sinne mistä karkasit. Pentu sen kun jatkoi kiljumista, hävetti ihan hitosti herättää koko talo, mutta en uskalla edes ajatella mitä sit jos olisin päästäny sen. :P Menimme siis koko matkan niin että piski kiljuu ja minä talutan sitä kädestä pitäen sinne huoneeseen.

Laitoin sen sinne ja menin hetkeks oven toiselle puolelle rauhoittumaan. Ehkä minuutin kuluttua oltiin taas kavereita, pentu ei siis kyräillyt eikä mitään. Köllittiin siinä sit sylikkäin ja vähän leikittiin ennen nukkumaan menoa.

No, aamulla sitten. Ajattelin tosiaan, että juntataan saa nyt selväksi kerralla. Käytiin pikakusella ja takas tullessa irroitin vaan remmin, en pantaa. Pidin eteisessä pannasta kiinni ja käskin huoneeseen. Ajattelin tosiaan, että en laita edes ovea kiinni, vaan kun se menee kiltisti sinne, kutsun sen saman tien takas ja päästän ryntäämään olkkariin. Juuei, ei tosiaan. Pentu alkaa taas pakittaa. "Vtut menen lällällää!!" Toinen käteni on pannassa, toisella nappaan ei-niin-nätisti niskasta kiinni, pentu alkaa kiljumaan (tällä kertaa vaan pari kiljahdusta, ei suoraa huutoa niin ku yöllä). Totean että haista kukkanen, toi ei auta yhtään, ja tuuppaan sen niskanahasta vauhtia antaen sinne huoneeseen. Ovi hetkeksi kiinni, oma vitutuskäyrä alkaa taas kohota niin että syytä hetki rauhoittua eri tiloissa... :P

Ja sitten toi joulukuusijuttu äsken. Mä olin siellä huoneessa lukemassa, pentu ja kaikki muut olkkarissa purkamassa kuusen koristeita. Mutsi tulee ovelle ja yrittää kutsua koiraa. Sanoo mullekin että kutsu sä, kun ei se tule. En viitsi huutaa kun arvaan ettei se tule kuitenkaan, enkä aikonu nousta sieltä pedistä hakemaankaan. Kaikki varmaan on yhtä mieltä siitä, että nyt on aivan elintärkeää että kun kutsun sitä oikealla luoksetulosanalla, se tapahtuu kerran ja sen jälkeen mennään hakemaan. Mutsi yrittää komentaa sitä kovemmin, pentu karkaa kauemmas. Mutsi lähtee hakemaan ja olkkarista kuuluu koiran askelia ja jotain ärräpäitä. Totean että parasta vissiin nousta kuitenkin, ja kun pääsen olkkarin ovelle asti, mutsi (onneksi!) jo taluttaa pentua pannasta. Pentu vikuroi ku mikäkin teuraaksi menevä porsas. Oli kuulemma aikansa juossu pöytää ympäri ennen kun pysähtyi ja antoi kiinni. Menin sit ottamaan sen mutsilta ja talutin sen itse loppuun asti (jälkeen päin ajatellen ei olis tarvinnu puuttua ollenkaan, en aluksi edes kutsunu sitä, en ollu sanonu mitään, mutsi olis voinu hoitaa sen itse loppuun asti!). Otin siis pannasta, komensin tutulla käskyllä vauhtia, pentu viis veisasi, yritti edelleen pakittaa ja rimpuilla. No, jos sun jalat ei toimi, niin raahaudu helkkari vaikka kyljelläsi, mulle on aivan sama. Ja ihan oma vika jos sattuu! Huoneen ovella jälleen suuntakäsky sinne, ei mene. Tuppaan perseestä vauhtia, ei mene silti. Komennan "NYT!" ja tutun menemiskäskyn. Ei liikahda minnekään. Sitten karjaisen että nyt yksinkertaisesti riitti tää pelleily, otan niskasta kiinni ja runttaan sen sinne ei-niin-kauniisti. Meinaa mennä mun sängylle, menen perään, komennan suuntakäskyllä omalle pedille. Viis veisaa, jää kyyristelemään siihen sängyn reunalle (oli siis lattialla kuitenkin). Otan uudestaan pannasta kiinni ja ohjaan sen siihen pedille. Ja huokaan syvään.

Ensin mietin, että voisin naksutella suuntakäskyn tottelemisesta ja sinne huoneeseen menemisestä, jotta siitä tulis kivempaa pennulle. Sitten totesin, että ei helkkari, nää on just näitä arjen juttuja jotka tehdään huvitti tai ei. Kaikki ei kuitenkaan ole aina kivaa. Meillä on tähän asti ollu, olen hyvin pitkälti pyrkinyt tekemään asioista sille aina mukavia. Jotta sen kannattaa tehdä niitä, niistä saa palkkaa. Olen itse opettanut sen siihen, että se tottelee siksi koska se on mukavaa, ei siksi että sen on pakko... ja nyt mulla on sellanen olo, että tähän ei missään tapauksessa sotketa mitään nameja mukaan. Kun käsketään, piski menee just sinne mihin minä haluan oli mulla tarjolla namia tai ei. Eli temppu- ja tottiskoulutus on eri asia kun arjen hallinta. Arjessa ei aina oo palkkaa mukana ja elukka saa luvan toimia silti.

Olenko mä ny ihan hakoteillä?

Teenkö jatkossa niin, että haen sen edelleen samalla tavalla pannasta/niskasta taluttaen, vai että en koske ollenkaan koko koiraan ja vaan eleilläni painostan sen liikkumaan sinne minne haluan? Eleillä "jahtaamalla" (eli perässä kävelemällä) varmasti menee kauemmin ja se ehtii monta kertaa luikahtaa sivusta karkuun, ja saan hakea sen aina uudestaan, mutta olisko se silti jotenkin parempi tapa?

Onneksi se ei ole vielä keksinyt, että karkuun voi juosta tosi pitkään... hyvin nopeesti pysähtyy ja antaa sit ihan nätisti kiinnikin. Ei oo tullu murinaa saati hammastakaan, mutta mä vähän pelkään sitäkin... jos se menee esim. just jonnekin pöydän alle ja irvistelee vaan siellä? No, sitten mä ryömin perään, ei kai siinä muutakaan voi tehdä, mutta kammottaa jo valmiiksi! :I

---

Se kokeilee rajojaan monessa muussakin asiassa. Yrittää pikku hiljaa venyttää sääntöjä, miettii hetken ennen ku tottelee, "onko pakko", "entä jos en teekään", "mitäs tästä sanot" ... mun pitää vähän väliä sulkeutua hetkeks eri huoneeseen, hermot meinaa pettää ja alan toimimaan harkitsemattomasti. :P Jotenkin musta tuntuu että koko koiran mieli on kääntynyt: aiemmin se ei ollu fyysisestä ojentamisesta juuri moksiskaan, ja henkinen suuttuminen oli paljon kauheempaa. Tarvinnu kun karjaista vaikka painokas "NYT!" niin se oli ihan surkeena ja mielin kielin. Nyt se taas viis veisaa henkisestä raivosta, niin ku just tuolla huoneen ovella. Ihan sama millä sanalla ja äänensävyllä komennan, se vaan jumittaa kunnes fyysisesti runttaan sen sinne mihin sen piti siirtyä. Sama pois-käskyn kanssa. Saa karjaista ihan kunnolla ja tyyppi vaan möllöttää ja/tai palaa heti takas, ja vasta kun ottaa askelia sitä päin ja "kaatuu" päälle, se alistuu pysymään kauempana.

 

Jessus, myydään rasittava koira eniten tarjoavalle. :P

---

Ohitukset on menny hyvin, välillä koettaa edelleen jäädä junnaamaan, mutta olen vaan komentanut eteenpäin ja reippaasti on sit päästykin ohi. En namita enää ollenkaan niin usein, jotenkin se tuntuu hankalalta ja pentu poukkoilee kuitenkin sen verran (mun takana). Tosin yks yö kun piski oli irti (liinassa), silloin pari päivää sitten kun sen korvat vielä toimi ja uskalsin pitää vapaana :P, se tuli tosi hienosti ilmaisemaan mulle toisen koiran. Pentu juoksi n. 10m päässä edellä, laahustettiin äijän kanssa perässä ja juteltiin keskenämme, kun pentu yhtäkkiä juoksi mun sivulle ja otti katsekontaktin. Vilkaisin eteeni ja siellä n. 40m päässä oli kuin olikin toinen koirakko! :) Piski sai juustoa taskusta, hienoa että jotain se edes osaa.

Eteen tuloja on naksuteltu yhteensä ehkä 20 toistoa, sivulla oloja 5x 2-3 namin edestä, maahan menoja 10kpl. Hampaita on katsottu pari kertaa, mutta tutun katsojan kanssa ei mitään ongelmaa. Treffattiin vielä mikkelissä ollessani viime viikolla Iitun kanssa, ja Luksi oli sitä mieltä että ei tosiaan tarvii koskea, pörisi ja kiemurteli ja väläytteli hampaitaan. En tiedä olisko sillä ollu pokkaa purra jos en olis pitäny kiinni, mutta nyt mentiin niin että mulla napakka ote ja Iitu viis veisasi sen pörinöistä ja katsoi ne hampaat just niin ku meinannutkin. En tosiaan tiedä kehtaanko viedä sitä sinne Tampereelle nyt sit kuitenkaan... viikko aikaa miettiä.

 

---

Pesin pennun. Ekaa kertaa. Kylpyammeessa, pohjalla kylppärin matto liukuesteenä. Hyppäsi kerran altaasta omin luvin veks, kerran yritti, mutta sit alistui kohtaloonsa ja seisoi ilman että tarvi pitää edes kiinni. Mutsi syötti sille frolicin muruja lähes nonstoppina samalla kun mä pesin. Aluksi oli aika luimussa ja namikaan ei meinannu maistua, mut kyllä se sit siitä. :) Sai hepulin kun olin kuivannu pahimmat pyyhkeeseen ja päästin sen kylppäristä (ovi auki -> pannasta kiinni -> käsky "istumaan" -> hidastelua -> sormella napautus persiille -> istui -> "ole hyvä"). Toi hidastelu tosiaan näkyy joka paikassa, ja olen toistaseks puuttunut siihen saman tien rykäisemällä ja/tai kevyesti sormella tökkäämällä. Toivottavasti en näin opeta sitä tottelemaan vasta toista käskyä? Olisko parempi vaan odottaa, ainakin silloin kun pentu on kiinni ja voin seisottaa sitä kylppärin ovella vaikka kaksi tuntia sitä istumista odottaessani. Tajuaako se sit enää mitään jos oikeesti seisoisin esim. minuutin vaan odottamassa ekan käskyn jälkeen?

Illan treenejä, intouduin pitkästä aikaa ottamaan ihan kunnon session. Palkkana jauhelihaa. Ensin ehkä 15 toistoa seisomista, aloitin näyttelytreenin siis nyt eli ilmeisesti olen kuitenkin menossa nolaamaan itseni... tarjoaa hienoa maahan menoa ja istumista, harmittaa etten voinut palkata niistä. :P Sai sitä seisomistakin sieltä esille, tosin jos seisoi tosi kyyryssä enkä huolinu sitä, se pyllähti heti istualteen. Aion ottaa näyttelyseisomiseen vaan pelkän käsimerkin vihjeeksi, en vaan tiedä vielä millaisen. :D

Kokeilin myös ravia olkkarissa. Pentu oli vapaana ja houkuttelin sitä namilla. Jos olin kunnolla kyyryssä ja mun käsi oli hyvin alhaalla, se ravaa mun mielestä ihan tarpeeksi hyvällä tavalla. En vaan oikeen voi juosta tolleen. :P Jos mulla on nami kädessä, se luulee että treenataan sivulla oloa ja esittää hienoa imutusseuraamista kontakti missä lie, niska notkolla ja sivulle istumaan tuloa hamuillen eli tekee käytännössä laukkahyppyjä. :D Juuei. Tai jos mulla on kädet tyhjinä, se luulee että leikitään ja hyppii-pomppii-loikkii... jossain lehdessä näin artikkelin kuinka kosketuskepillä voi opettaa hyvän näyttelyravin, pitäis koettaa kaivaa sitä.

Sivulle tuloja ("seuraa" -> nami -> käsi ylös -> nami -> "ok") muistaakseni 5 kappaletta, eteen tuloja pari, tässä vaiheessa kersan keskittymiskyky alkaa selkeästi pudota, ja tällä kertaa ihminenkin älyää ajatella eli lopetus kun suoritus on vielä kuitenkin hyvä, hihkumista ja juoksujalkaa keittiöön jossa ruokakuppi oli valmiina odottamassa. Ihmiset syö tonnikalalasagnea ja piskin kuppiin oli eksyny aika määrät tonnikalapurkin öljyä, ja se oli aivan ihana loppupalkka Luksin mielestä. :)

Onneksi se on välillä aika ihanakin. Muuten mä ihan oikeasti myisin sen pois....