Koska mä keskityn yleensä helposti negatiivisiin asioihin, ja koska tossa edelliseen tekstiin tulleessa vastauksen vastauksessa jo sivusin aihetta, teen tästä nyt oman entryn. Eli arjen asiat joissa olen hyvin ylpeä koirastani, joka täytti tänään vasta 7,5kk.

1. se ei vedä hihnassa normaalitilanteessa. Pidin pentua 4m liinassa ja aloin pikku hiljaa käyttää 2m nahkahihnaa kun pentu oli.. öö, 5kk? 6kk? Edelleen tänä päivänä vien sitä sekä lyhyessä hihnassa että liinassa, riippuen vähän mihin ollaan menossa. Pidin ekat kuukaudet itse huolen että koira ei koskaan päässyt vetämään liinassa, eli menin sen perässä. Jos se joskus ehti sattumalta tempaista, noudatin perusajatusta eli remmi kireellä ei pääse senttiäkään eteenpäin.

Markkinoilla tms ihmisruuhkassa se vetää. Luulen että sitä ahdistaa että joku talloo sen päälle ja se johtuu osin siitä, sillä on kiire liikkuan massan mukana eikä se halua jäädä jalkoihin.

Jos kaverikoirakko menee meidän edellä, se vetää. Jos kävellään rinnakkain, se saattuu alussa vetää ja yrittää yllyttää kaveria leikkiin, mutta takas tullessa malttaa jo aika hyvin kävellä remmi löysällä näinkin. :)

2. se ei enää juurikaan saa pentuhepuleita hihnassa, ja jos saakin, se rauhoittuu aika hyvin käskyllä. Eli se ei sinkoile tielle, se ei koskaan revi omaa hihnaansa, se ei yritä ryntäillä ja riehua. Se erottaa oikein hyvin vapaanaolon ja remmissä olon eron. Se alkaa pikku hiljaa tajuta reunaan-käskyn. Se ohittaa ihmiset 99% tosi hienosti aivan löysällä remmillä.

3. se ohittaa koirat hienosti jos otan sen kontaktiin ja palkkaan namilla. Se ohittaa ehkä 50% tapauksissa hienosti myös vaikken sano tai tee mitään, mutta pimeellä ja muuten tiukassa paikassa se murisee. Mä en tajua miksi oikeastaan olen lopettanut palkkaamisen, aivan hyvinhän se vois edelleen saada namin hienoista ohituksista, ja potentiaalisissa rähinäpaikoissa mun taas kannattais puuttua siihen ennen kun se ehtii murista. Lupaan terästäytyä taas.

4. se matkustaa autossa hienosti. Jos otetaan matkalla kyytiin tuttuja, pentu turhautuu kun ei pääse häkistä moikkaamaan ja vinkuu vähän aikaa. Se on myös alkanut murisemaan autosta ohi kulkeville koirille, mutta vain jos mä olen paikalla... mutta pääosin se on oikein nätisti. Nukkuu. Se osaa myös odottaa autossa yksin, ei todellakaan jää huutamaan perään, ja yleensä makaa rauhassa häkissään kun palaan.

5. se KUUNTELEE minua. Nyt kun tää on salasanasuojattu blogi, niin voin kai tunnustaa että olen hyvin hämmästynyt siitä kuinka moni täydellinen PP:läinen määkii koiralleen koko ajan. Musti tänne. Mustii! Mustitule! Tule tänne! No ei sitten... MUSTI! Nyt tänne heti! Ja koira ei korvaansa lotkauta. Jos minä huudan "LUKSII!", niin kyllä jotain tapahtuu. Kuten kirjoitin, kesken villin leikin se koettaa selvitä sillä että vilkaisee mua, mutta karjaisulla ymmärsi heti että eipä se riittänytkään vaan ilmottautumassa on käytävä. Kaikissa muissa häiriöissä se on toistaiseksi totellut yhtä ainoaa "Luksi!" -hihkaisua. Kaverikoira, pois juokseva riista, kivat haistelut, luun syöminen...

Saanko kehua nyt itseänikin? Ja haukkua taas PP:läisiä. :P Olen järkyttynyt siitäkin miten moni sanoo koiralleen "pois", "hyi", "alas", "tule" ja "hyvä" tismalleen samalla harmaalla äänensävyllä. Luulin että se on ihan perusjuttuja. "Hyi" sylkäistään niin että ulkomaalainen suomea sanaakaan ymmärtämätönkin tajuaa että nyt se ei tykänny, ja vastaavasti "hieno!" lauletaan niin ylistäen että joka ainoa maailman ihminen tajuaa että se on niin onnellinen että ratkeaa kohta liitoksissaan. :D Ääntä on niin helppo käyttää ja se on aina mukana, mutta miksi se on ihmisille sit niin vaikeeta?

Eli, mä en juttele koiralle koko ajan. Kun mulla on asiaa, mä puhun sille kuuluvasti. Sanon sen nimen kerran, iloisesti, "Luksi!". Jos tulee tilanne että se ei meinaa malttaa, mun ääni kertoo sille seuraavaks että mietipä uudestaan ja valitse oikein tai tulen hakemaan. "LUKSI!!" Joka kerta kun joudun korottamaan ääneni, mä pidän huolen että siitä ei enää väistetä. Se joko tottelee tai sitten se saa kokea miltä tuntui valita väärin... mä en ymmärrä miksi ihmiset karjuu koirilleen ja sitten huokaa että no ei se auta, olkoon sitten. Jos mä joudun karjaisemaan, se tapahtuu kerran, ja seuraava aste on kyllä fyysinen puuttuminen. Jos nyt otetaan esimerkiksi se kun se leikki Turon kanssa ja meinas vaan vilkaista mua, ja karjaisin niin että se totesi että olinkin tosissani ja jätti leikin sikseen tullessaan käymään. Jos se ei olisi tullut, moni sanoo että no minkäs teet, koira irti. Mä olisin kävelllyt leikkivien koirien luokse. Tasan tarkkaan olis koira nähny mun eleistä ja asennosta, että raivo uhkuu... jos se olis lähteny karkuun, mä olisin menny perään. Moni sanoo että no ei sekään auttanu, en saanu sitä kiinni. Sitten kun kysyy että kauan yritit, ne vastaa että ehkä pari minuuttia. Pari minuuttia?! :D Siinä voi mennä puoli tuntia, tuntikin!

Ei ihme että koira ei tottele, kun sille on ihan kädestä pitäen näytetty yksi kerrallaan kovenevat keinot, ja lopulta todettu että ei näistä mikään auta. :D Joo, koirasta voi olla aluks jopa hauskaa kun vihainen mamma jahtaa eli lyllertää sen perässä eikä näytä saavan sitä koskaan kiinni, mutta kun sitä jatkaa puoli tuntia ja antaa oman kasvavan raivonsa näkyä rehellisesti koirallekin, kyllä se rakki jossain vaiheessa alkaa miettimään että ei tää enää oo niin kauheen kivaa, vois pysähtyä jo, hei älä enää, jooko.

6. se on hyvin hiljainen. Verrattuna muihin mudeihin. Sori. ;D Tää ei kyllä oo mun ansiota, se oli jo pentuna kasvattajan mielestä erityisen hiljainen tyyppi. Ehdoton plussa se sille kuitenkin on, joten olkoon tässä listalla.

7. se on aika luotettava irtipidettävä. No, riistavietittömyys ja epäsosiaalisuus ihmisiä kohtaan on osin sisäänrakennettuja juttuja, mutta olen mä varmaan siihen itsekin vaikuttanut. Vastaehdollistamista, liinan käyttöä, paljon luoksetulotreeniä, pikkupentuna syötin sille valtaosan sen nappuloista ulkona eri tilanteissa yms. Mä olen vahingossa taluttanut kadulla pelkkää irrallista remmiä ja koira käveli vapaana (no, mulla oli kuumetta muistaakseni 39) ja huomasin senkin ihan vahingossa, en siksi, että remmin puute olis aiheuttanut vaaratilanteen. Mulla on monta kertaa tippunut hihna kädestä ja mua aina huvittaa, kun kysytään, että eikö koira sännännyt heti karkuun. No ei. :D

8. se osaa olla tosi hienosti yksin. Mitään ei ole tuhottu, se ei huuda, se ei riehu. Se rauhoittuu yksinollessaan.

Huh, nyt en jaksa kirjoittaa enää, mutta varmaan monta muuta juttuakin olis vielä. :)