Luksi ohittaa aika nätisti. Mutsihan sen kanssa on viimeiset kolme viikkoa eniten lenkkeillyt, ja sekin on kehunut että hyvin nätisti menee. Mitään varsinaista käskyä siihen ei ole koskaan opetettu, ja namipalkkaakin on käytetty viimeeksi... kun oli lunta? :P Jotenkin se on vaan jäänyt. Pentuna ongelman poikanen oli lähinnä se, että toi pelkäsi, koskaan se ei ollut kiinnostunut menemään kenenkään luo.

Moni varmaan olisi ihan tyytyväinen tähän sen nykyiseen käytökseen. Reaktiot on kahdenlaisia: joko sitä edelleen vähän jännittää, toisen koiran rähinään se saattaa hieman vastata mutta mitään hillitöntä taju lähtee ihmiseltä -konserttia ei lähimainkaan tule. Joskus se taas haluaisi mennä toisen luo, ja nekin jakautuu kahteen: välillä ihan selkeesti pullistelemaan ja välillä leikkimään. Mitään riuhtaisen käden irti -nykäisyjä ei jumalan kiitos ole, remmi vain saattaa hieman kiristyä ja koira tepastella päin puuta tai kadulle, kun se tuijottaa toisia ja kävelee itsekään huomaamatta (?) vinosti niitä kohti... :D Se on siis aivan hallittavissa. Mun periaate on ollut pitkään se, että pidän remmistä pikkusormella ja sen pitää riittää. Mua ei kiskota, ei tehdä äkillisiä nykäyksiä, ei vedetä missään tilanteessa niin kovaa että pikkusormilihakseni ei riitä. Totta kai oikeasti otan kunnon otteen teidän lähellä ja muissa riskitilanteissa, kuten juuri ohituksissa. Mutta periaate on kuitenkin se.

Mua kuitenkin kaihertaa ja päätin puuttua näihin. Namipussi mukaan ja vastaehdollistaminen käyntiin. Toivon "vapaata seuraamista", koiran täytyy pysyä remmi löysällä mun vierellä, oikeastaan kumpi puoli tahansa kävisi mutta jotenkin luonnostaan palkkaan sen vasemmalle, eh... koira ei edes vuottakaan ja omistaja on jo aivan tokokaavoihinsa kangistunut. :P Mua ei tarvii tuijottaa nonstoppina silmiin, ohitettavaa saa vilkaista, ja eteensä saa ja pitääkin katsoa sen verran ettei kompastu kiveen tms. Hiirenhiljaa on oltava.

Äskeisellä iltalenkillä saatiin lähes 10 ohitusta, osa samalla hiekkapolulla vastaan tulevia, osa eri puolella katua meneviä. Parissa ekassa pyysin koiralta kontaktia ("Luksi!") vasta kun oltiin just menty ohi (mä en osaa selittää miksi, mutta musta tuntuu että ohituksissa jälkipalkka toimii meillä) ja palkkasin namilla. Viimeinen tuli ihan kotinurkilla, nurkan takaa yllättäen tuli vastaan joku valkoinen mudin kokoinen karvakasa jota talutti nuori tyttö. Koira ei räyhännyt mutta veti hirveet vauhdit meitä kohti, ja tyttö horjasti ihan kunnolla roikkuessaan remmin päässä. :/ Luksi hypähti kerran kanssa, se ei oikeen tienny loikkaisko karkuun vai tarjoaisko leikkiin kutsua, mutta ennen kun ehdin sanoa mitään, se muutti sen vapaaksi seuraamiseksi. Ohhoh! Me mentiin sitten seuraten toiselle puolelle katua, palkkasin sen siellä, sanoin että loppu, huomasin että koira katsoo tien toiselel puolelle jossa menee noutaja ja sitten mua, että "eihän loppunu vielä!". Syötin sille uudet namit siitä hyvästä :)

Täytyy taas äimistellä paria asiaa:
1) mudit on ihan ilmiömäisen nopeita oppimaan
2) oikeasta palkkaaminen toimii miljoona kertaa paremmin kun väärästä rankaisu -> miksi ihmiset ei yleisesti älyä tätä, ja käytä sitä juurikin ohituksissa hyödyksi?!

Vois kai noihin jonkun "nätisti" tms käskynkin opettaa. Sellasen mitä vois käyttää portaissa, liukkaissa mäissä yms mentäessä kans, eli koira on lievässä kontaktissa ja pitää itse huolen että seuraa mua remmi varmasti löysällä.