Piilottetin koiralle nakin palasia ja istuin koneella sen etsiessä. Näin peilin kautta, että yksi on tainnut mennä eteisen (kenkä)telineen alle, kun koira yrittää ryömiä sinne alle ja kuuluu tukahtuneita kiukunhuudahtuksia :D. Se ei varmasti saa sitä sieltä, ellei rynni väkisin alle niin että koko hylly kaatuu. Ei sekään olis haitannu, joten ilkeenä ihmisenä en jaksanut heti nousta auttamaan. Uppouduin lukemaan jotain juttua netistä. Koira käy tönimässä mua, mutta en kiinnitä siihen mitään huomiota, luulin että se luovutti jo sen nakin suhteen.

Sitten nostan katseeni.. mun vieressä tuolilla on yksi crocs-kenkä. Sillähän se koira mua siis töni, ei kuonollaan. Jaloissani on sen crocsin irrallinen sisusvuori, toinen kokonaisena oleva crocs ja kaksi mustaa nahkakenkää. :D :D :D Voisko sitä enää selvemmin mudi yrittää vinkata, että nää kengät pitää purkaa hyllystä jotta saadaan se nami esille, ja tule nyt ämmä auttamaan mua!

Haettiin nami ja vietiin kengät takas, ja siellä ne on saanu taas olla rauhassa. Ei se niitä ole koskaan ennenkään vienyt tuolta hyllystä, mutta aikasen hyvin keksitty! :D

Me tavattiin viime yönä yksi puolituttu. Istuin puistossa odottamassa, koira irti. Koira alkoi murraamaan kun kuuli lähestyvät askeleet, mitään ei vielä näkynyt, pensasaita oli välissä. Huudettiin moit kun tuttu ilmestyi puskan takaa esille. Koira istui mun vieressä, käskemättä mutta nätisti paikoillaan, ja huusi. Sanoin sille että mene vaan, ja jumalauta sehän ampaisi sinne vailla mitään epäilystäkään! Huusi koko matkan mennessään, olin kyllä varoittanut etukäteen että tuttu tietää missä mennään. Kävi kuitenkin myös mielessäni että entä jos se rakki ampuukin suoraan kiinni :D. No ei, kävi vissiin haistamassa vai jäikö se siihen puolen metrin päähän, ja huusin sen silloin takaisin. Tottelee.

En usko että on noin yleisesti ottaen hyvä idea päästää sitä raivoamaan edes luvalla kenenkään luokse, vaikka tiedän että ihminen on mun tuttu, vaikka koira ei sitä tunnekaan. Halusin vaan kokeilla tollasen tilanteen käytännössä nyt kun kerrankin oli mahdollisuus, ja oikeastaan olen kovin tyytyväinen. Mammanpoika uskaltaa ihan oikeasti juosta suoraan kohti "uhkaa" ja se kuulostaa ihan hemmetin pelottavalta mennessään, ja se tulee sieltä yhdellä käskyllä myös pyydettäessä pois. Uskallan jatkossakin lenkkeillä sen kanssa tuhannen päissäni missä vaan mihin aikaan vaan. :D