Keskiviikko: aamupissalla vielä hämärässä. T-risteyksestä tuli musta staffi tms pötkylä. Murinaa, mutta sain koiran kontaktiin josta ruokaa suuhun.

Illalla koulun kentällä jotain häröilyä pirun kylmässä pakkasessa. Näyttelyseisomista (ok) ja ravia (mä huitasen sitä yksinkertaisesti kuonolle kun pomppii käsille, tämä toimii. parin osuman jälkeen oikeen nättiä ravia, eikä paineistu, toisin kuin sanallisesta ärjäisystä (?)). Namin heittelyä ja jotain agilityn ohjauskuvioiden tapaista, kieputin koiraa mun ja itsensä ympäri yms. Sitten vietiin lapaset, ensin vasemmalle n. 50m päähän, sitten oikealle n. 40m päähän ja paluu takas keskelle. Lähetin hakemaan ensin vasemman, luovutuksesta suoraan perusasentoon ja uusi lähetys oikealle. Koira meinasi varastaa, siitä palautus perusasentoon ja uusi lähetys. Tyhmä, ei sitä ehkä olis tarttenu korjata, tarkoitus kun oli vaan ketjuttaa kaksi juttua yhteen ilman minkäänlaista välipalkkaa. Ainakaan palkan puute ei vaikuttanut sen intoon mitenkään. :D Näitä vois pikku hiljaa ottaa oikeisiinkin liikkeisiin ihan tietoisesti.

Illalla alkulenkillä mudi oli aivan urpo, sen aivot taisi jäädä kotiin. Korvat oli kyllä matkassa, se totteli kieltoja ihan nätisti (hyppii lumipenkkoihin, vetää remmissä (!!), yrittäää vaihtaa jalkakäytävän yli puolta jatkuvasti, jää jumittamaan hajuille, hyppi ja närppi minua yms), mutta sai kieltää noin kymmenen sekunnin välein milloin mistäkin. Mulla oli jo menossa hermot ihan totaalisesti, mutta rauhoittelin itseäni kohtuullisella menestykselllä. Parina (?) edellisenä päivänä päivän ulkoilut oli ollu 3-4x 20-30min haahuilut lähipuistoissa, ei varsinaista liikuntaa siis, kai sillä oli vaan liikaa virtaa.

Sitten tuli vastaan lapinkoira. Ei naapuri, vaan joku muu, mutta ollaan me tuokin nähty joskus aiemmin. Aika hirveet murinat ja ehdin jo masentua että tää menee aivan reisille. lappari meni maate keskelle jalkakäytävää, minä väistin autotielle (jalkakäytävä meni vaan toisella puolella, mentiin siis sinne toiseen reunaan koko tien yli) ja sain omani joten kuten hiljaseksi. Räyh -> ÄPÄPÄPHILJAAPERKELE! -> sekunnin tai kahden hiljaisuus -> bbbräyh se siis meni. Lapparin omistaja huusi, että onko mulla uros vai narttu. Pysähdyin itsekin juttelemaan, ajattelin että ei tää tästä enää huonommaksikaan mene. Luksi vinkuvonkumurisi ja oli menossa niitä kohti, sain kivahtaa sille varmaan kymmenen kertaa sen noin minuutin keskustelun aikana että "takasin!". Tuli aika kipakasti oikeasti, liukkaassa autotiessä oli mutka just siinä kohtaa ja keskellä tietä hilluminen yksinkertaisen vaarallista koiralle. Olishan sen voinu remmilläkin pitää reunassa, mutta mitä turhia, mieluummin väännän sanallisesti tahtoni lävitse. Totteli kyllä, ja lopuksi murina oli jo vaihtunut intovinkunaksi. Lapinkoira oli juoksulla oleva narttu, omistaja sanoi että päästä vaan vähän haistelemaan, mutta juoksuun vedoten kieltäydyin. "Siitä tää vasta sekaisin meniskin, parempi kun ei moikata". Uskon, että tollaset juttelemaan pysähtymiset on oikein hyviä omalle koiralleni, mutta remmissä moikkailu ehkä ei. Tollanen korostaa aivan loistavasti sitä, että minulla on oikeus "puhua toisen lauman kanssa", mun koiralla ei ole lupaa mennä sinne, vaan se saa luvan istua siivosti mun vieressä odottamassa. Jutellaan hetki, mitään ei tapahdu, jatketaan matkaa. Selvisimme hengissä, minä hoidin, kaikki hyvin. Mikä parasta, Luksi hiljeni siinä odotellessaan, ja pääsin palkkaamaan sen ihan vilpittömästi siitä. :)

Loppulenkistä mudi oli jo kivempi. Lapinkoira tuli uudestaan vastaan. Omistaja huikkasi mulle, että ympäri mennään ja yhteen tullaan, johon hörähdin jotain vastaukseksi. Luksin askel meinasi vähän kaartaa sinne niihin päin, johon minä "alahan tulla sieltä". Itse en siis hidastanut lainkaan ja ihan nätisti koiranikin jatkoi matkaa. Ja hiljaa ainakin! Namia naamaan.

Iltamyöhällä käytiin Villen kanssa kahvilla, ja koira meni matkalla Jounille (Tytti ei kotona), kun se asuu matkan varrella meiltä ABC:lle. Puolisen tuntia ehti olla, ne oli kattonu sohvalla lätkää ja koira oli ollut oikein kiltisti. :)

Vielä viimeisenä kotikulmilla tien toisella puolella vastaan oli tulossa sakemanni. Käännyttiin just risteyksestä toiseen suuntaan, oma katsoi sitä koiraa aivan rauhassa ja sitten vilkaisi minua. Namia.

Tänään aamulla tunnin aamulenkki. Ihana aurinkoinen mutta kylmä (-16) ilma, kävin koulussa ja kohta tekisi mieli mennä uudestaan lenkille. :) Tehtiin arkiseuraamista, 50 askelta menee, kehun toki äänellä matkalla. Sai ihan namipalkan (en läheskään aina palkkaa tästä muuta kuin kehumalla). Sitten löydettiin jonkun tekemä lumilinna. Siellä oli matala tunneli, ja päätin että koira saa mennä siitä läpi. Heittelin eka nameja, haki ne. Sitten jätin koiran istumaan ja menin toiselle puolelle kutsumaan. Kolme yritystä, joka ainoa kerta hyppäsi koko linnan yli. :D Yritin ryömiä sitä vastaan tunneliin ja huudella sieltä, että tätä kautta tollo, ei tajunnut edes katsoa sinne. Tunneli oli siis niin matala että näin istuvasta koirasta etujalat, en saanut katsekontaktia. Alkoi jo ärsyttää, ei voi olla näin vaikeeta. Heitin lapasen tunneliin ja lähetin koiran lelu-käskyllä hakemaan, muutama toisto sitä, sujuvasti meni tunnelista läpi. Yritin uudestaan jättää odottamaan ja mennä kutsumaan, vaan ei, edelleen tulee tunnelin sijaan yläkautta. Sitten tajusin jättää koiran tunnelin suulle makaamaan, ja menin toiselle puolelle. Nyt se oli niin alhaalla että näki minut, ja tajusi vihdoin että läpi sieltä. :D Wohoo! Ei mikään turhan välkky rakki! Sen jälkeen se kävi niin kuumana, että napsi sormia ja hyppi naamalle. Ei oikeen menny sanalliset "riittää"-rauhoittelut jakeluun, joten nappasin sitä lopulta niskasta. Jo laski kierrokset. Toi on ihan oikea ongelma, monessa muussakin asiassa. Vaihtoehtona on sanoa nätisti tai sanoa pirun rumasti, sellasta välimuotoa ei oikein ole. Johtuu ehkä siitä että se on aika on-off-koira? Off-tilassa nätisti sanominen riittää ja se tottelee melkeen pelkkää ajatusta, on-tilassa taas volyymiä on pakko olla mullakin enemmän, että koira "kuulee" sen?

Yksi ohitus, suht kapealla lenkkipolulla tuli vapaana oleva chihu vastaan. Keräsin oman koirani ja ehdin jo manata että voi perkeleen perkele. Mies otti kuitenkin koiransa kiinni. :) Me väistettiin Luksin kanssa vähän penkkaan. Muutama vieno murahdus taisi ehtiä tulla. Olin käskemässä omaani käsimerkillä istumaan, mutta se katsoi minun sijaan ohi kävelevää koiraa, murahti isommalla volyymillä ja otti askeleen kohti. Mulla oli remmi löysällä ja sen takia suusta tuli ihan kunnon volyymillä jotain, olikohan se "HEI!" vai "NYT!" vai mitä. Mä en vaan normaalisti tilanteeseen varautuneena OSAA kieltää sitä tarpeeksi vakuuttavasti ja napakasti. Joko se menee oman turhautumisen puolelle, jolloin äänestäkin kuuluu vittuperkelesaatana-sävy, tai sitten se on liian laimea. Rauhallinen mutta uskottava kielto on pirun vaikeeta! Tollasissa "vaaran paikoissa" se kielto tulee automaattisesti niin että menee jakeluun. Koska remmi oli löysällä, se olis päässyt tempaisemaan niitä kohti, ja sen takia kieltokin tuli sillä sävyllä että et muuten tempaise. Jos mulla olisi ollut hihna lyhyellä, ei olis "tarttenu" kieltää niin kovasti, koska remmi olisi kyllä pysäyttänyt sen. Miten mä muutan mun ajatuksia niin, että pystyn asennoitumaan koko ajan niin kuin koira olisi irti? Silloin menisi paaaaljon paremmin. :P

No, sen mylväisyni jälkeen oma istu ku enkeli tiukassa katsekontaktissa minuun. Nakkia satoi naamaan. Kerran taisi yrittää katsoa mun ohi niiden perään, josta kerroin myös ihan reippaasti mitä mieltä olen. Pahoittelunu chihumiehelle, en ehtinyt katsomaan pelästyittekö tekin minua... parempi kuitenkin räyhäävä omistaja kuin räyhäävä koira? Minusta ainakin.

Illalla tuo noin 10km karikon lenkki (1h 40min). Ei ohituksia, oltiin niin myöhään. Kyllä on tänään lenkkeilty!