Alkulenkistä pudotetun lapasen nouto, "traktorinjälkeä" pitkin. Mennessä koira oli haahuillut kumpaakin uraa, minä kävelin vaan oikean puolimmaista, jolle myös tiputin lapasen ja jolta lähetin koiran. Matkaa ehkä joku 80m. Hyvin pysyi (hajutunnelissa?) oikealla uralla koko matkan, kiitolaukkaa sinne ja takaisin, luovutus käteen. Palkaksi nappulaa ja kumipallo, jonka hukkasimme hankeen, ja jota sitten etsittiin lopulta ihan yhdessäkin. Minä löysin sen. On mulla varsinainen palveluskoira nenineen. :P

Koulun kentällä lopuksi samaisella kumipallolla vähän leikkimistä. Heittelin palloa koiralle haettavaksi, kopittelin sitä välissä keskenäni ja härnäsin koiraa muutenkin. 7 askeleen pätkä seuraamista, kontakti ja sivuttaistiiviys kesti hyvin! Hilluntaa palkaksi. Seuraavaksi pallon heitto taakse pelkästä perusasennosta, tajusi jo paljon enemmän kun edellisellä kerralla, hyvä mudinpoikanen. Tarkoitus oli ottaa vielä parin askeleen seuruu, tai palkata jo ekasta askeleesta, siis hyvästä liikkeellelähdöstä. Koira jäi jotenkin jälkeen, vai aivastikohan se, vai mitä, mutta onnistuin sanomaan "jep"-palkkaussanan juuri kun se EI katsonut minuun. Palkan se sai silti siitäkin, ei kehdannut ilmankaan jättää, kun itse mokasin. Sen jälkeen siis vielä yksi uusi otos, muutaman askeleen pätkä.

Mä en vieläkään oikeen tiedä varonko turhaan, eli pitäiskö vaan reippaasti alkaa pidentää matkaa (ja koira selviäis siitä hyvin), vai onko syytä oikeasti edetä tosi hissukseen askel kerrallaan. Mä en ole siltä juuri vaatinut, seuraamisen opetus on tehty ihan pelkällä hyvällä ja hyvin pienistä paloista rakentaen. Toisaalta toi koira on noin perusluonteeltaan sen tyyppinen, että pitkäkestoisen kisaseuraamisen saamiseksi siltä varmasti joutuu jossain vaiheessa vaatimaankin. Se on nuori uros, se on tavattoman vilkas, se haluaa rekisteröidä kaiken mitä ympärillä tapahtuu ja tunkea nokkansa joka paikkaan. Toisaalta se on vähän epävarma. Se on terävä ja sillä on varmasti isona puolustusviettiäkin. Sen mielestä maailmassa on vaan niin paljon kaikkea, ja jotta mä saan siltä pitkäkestoisen katkeamattoman kontaktin, sille pitää varmasti tehdä selväksi, että se on käsky. En mä siitä ole siis ollenkaan huolissani, tykkään sen "työmoraalista" kovasti. Lähinnä mietin vaan sitä, että hyvin voisin varmaan alkaa pidentää sitä matkaa, ja jos koira ehtii alkaa vilkuilla muualle, niin kieltää sitä vaan siitä? Toisaalta kun en mä sitten kuitenkaan ole ihan varma osaako se vielä ihan täysin enkä mä halua kovistella sitä jostain mitä se ei vaan hallitse. No mutta seuraahan se arkiseuruukäskylläkin hyvänen aika puolen sataa metriä, ja siihen on kanssa luotu vähän sitä painetta, jolla se alkoi toimimaan!

No joo. Kentällä otettiin vielä muutama liikkeestä seis. Itse peruutin edelleen namit kiinni koiran kuonossa ja pysähdyin samaan aikaan käskyn kanssa (joo, tiedän, että sanallisen käskyn pitäisi tulla hieman ennen vartaloapuja, mutta mutta...). Tällä tasolla oikein hyviä pysähdyksiä. :)

Lopuksi vielä koulun pitkällä suoralla jalkakäytävällä toinen pudotetun lapasen nouto. Olisko ollut jotakin 100m luokkaa se matka. Koiran tullessa takaisin päin lähdin juoksemaan peruuttaen karkuun, ja lapanen tippui paria metriä ennen minua. Lupasinkohan syksyllä että opetan sille talven aikana luovutusasennon esineruutua yms juttujakin varten... no, onhan tätä talvea vielä vähän jäljellä :P