Otsikko Kaisan&Urhon sarjiksesta. Minulla on paita jossa on tuo printti ja se on vallan ihastuttava.

Agilitytunti siis oli tänään, oliskohan tämä ollut seitsemäs jatkokurssin kerta. Johan oli loskaa kenttä täynnä, mutta tunnollisesti pidin koiran liikkeessä. Varsinainen lämmittely tehtiin kotona ennen automatkaa.

Hallissa ensin helppo irtoamisharjoitus: hyppy ja pitkä suora putki. Target vietiin putken taakse, pari toistoa itse kummallakin puolella juosten. Tiia oli pitkästä aikaa kouluttamassa, ja hän olisi kaivannut sekä minuun että koiraan lisää vauhtia. Koira tuntui kyllä omasta mielestänikin vähän jähmeältä tänään, mutta muuten en tunnistanut meitä palautteesta ollenkaan. Omaa käytöstä pitää varmasti miettiä, olin kuulemma kuin sunnuntaikävelyllä ja sen myönnän. Jäin kai vähän liikaa syksyltä/vuodenvaihteesta jumiin siihen, että koira kuumuu ja puree multa kädet irti, jos yhtään hetsaan sitä. Nyt se saattaisi jopa kaivata sitä.

Kotiläksyksi opettaa irtoaminen targetin avulla ilman esteitä. Pitkää matkaa jossain kentällä tms ja tavoitteena jumalaton vauhti. No joo, mutta kysyn vaan missä, se targettihan hukkuu tonne loskaan ja koira vetää lipat siellä :D ...

Kentällä tehtiin välissä seuraamisen askelsiirtymiä ja max kolmen askeleen pätkää naksulla ja namilla, välissä leikkihetkiä. Luoksetulon eteenistumisia, eka suoraan pitkältä matkalta, tiedä onko tätä otettu ikinä. Koira tuli "kello kymmeneen" istumaan naama kohti minua ja oli selkeesti itsekin sitä mieltä, että ei se vissiin näin mennyt, olikohan tää mikään asento... Sen jälkeen muutama toisto lyhyeltä matkalta jotta palautui mieleen. Istu- ja maahan -käskyjen erottelua, kerran meni lankaan, muuten tosi kiva.

Ihmeellistä oli kuitenkin se, että varsinkin seuraamisessa paras palkka koiralle oli ohjaajan kehut. Mä olen unohtanut oman käytökseni aika totaalisesti ja olen treeneissä suhteellisen eleetön ja neutraali. Miksi?! Aiemmin tuntui että on ihan sama kehunko mä sitä vai en, se ei reagoinut siihen oikeen mitenkään. Jossain vaiheessa kehuminen jäi arjen tilanteista varsinkin liki kokonaan pois ja elämä oli yhtä karjumista. Nyt minulla on päälääkkeet ja menee muutenkin paremmin siinä suhteessa, että en pura pahaa oloa koiraan.

Mutta nyt. Tää koira ei tunnu oikeen siltä vanhalta ja tutulta, omalta, ei treeneissä eikä arjessa. Se on liian kiltti, liian kuulolla, liian herkkis, liian mii laav juu, juu laav mii, joohan?

No mutta takaisin agilityyn. Irtoamisharkan jälkeen seuraava rata:

Ei se siinä rataan tutustuessa ja kuivaharjoitellessa mitenkään hankalalta tuntunut. Eka ja toka tarkoitus viedä vasemmalla kädellä, kakkosen jälkeen päästää koira edelle ja tehdä takaaleikkaus jolloin ohjaava käsi vaihtuu oikeaksi. Putkeen irtoaminen niin että itse jäädään kolmoshypyn kupeeseen, sieltä vitonen ja taas koira päästetään edelle kutoselle ja tehdään takaaleikkaus, palkka kutosen jälkeen oikealle kääntyen.

Hankalaapa oli. Ihan helvetin hankalaa, jos suoraan saa sanoa. En edes muista montako kertaa me yritettiin ja millä kaikilla tavoilla se pystyi menemään pieleen, mutta varmaan ne kaikki mahdolliset variaatiot käytiin läpi :D Joko juututtiin kakkoselle tai kolmoselle, ja jos ne sujuikin, niin sitten (oikeasta päästä) putkeen irtoaminen ja sisään löytäminen oli aivan mahdotonta. Se oli tosi hankalaa melkeen kaikille muillekin koirille, eikä kukaan tainnut saada yhtään ainutta täysin alusta loppuun onnistunutta rataa. Lopulta meidän kohdalla päätettiin että hinkataan ne kolme ekaa hyppyä ja palkka sen jälkeen.

Ei me mennäkään mihinkään kisoihin vielä toukokuussa. Huhheijakkaa että oltiin sitten yhtä kujalla molemmat, ei oo takaakierrot meidän juttu. Jos nyt ekan harjoituskerran jälkeen saa jo masentua. :P

---

takaakierrot? Siis takaaLEIKKAUShan se on, eikö? Otti niin voimille että puhun jo läpiä päähäni.