Kiitos Ninalle eilisillan vertaistuesta<3. Yöllä luin vielä ukon hyllystä löytämääni "Lintukoirat: koulutus ja metsästys" -kirjaa, joten kiitos myös Sten Christofferssonille. Kirjassa oli aika paljon täyttä sontaa noin niinku mun mielestä, just sellasia pelleilyitä että ohjaajan täytyy mennä aina ensin ovesta että koira tietää kuka on the laumanjohtaja yms yms, mutta oli siellä myös paljon juttua noutokoulutuksesta. Erityisesti johdannossa oleva ajatus, että ihmisen mielestä nouto on ihan looginen ja yksinkertainen asia, lintukoiran nouto tai kisanoutokin yksityiskohtineen. Etsi kohde ja tuo se korrektisti ohjaajalle. Koiran mielestä siinä ei kuitenkaan ole välttämättä juuri mitään itsestään selvää ja sille todella täytyy opettamalla opettaa jokainen osa. Miten kapula otetaan, miten sitä pidetään ja niin edelleen. Sama kuin ihmiselle annettaisiin joku omituinen osa ja olettaisiin, että automaattisesti tiedät miten päin ja millä otteella sitä kuuluu kädessä pitää ja kantaa. :P

Olen edennyt noudon koulutuksessa kuitenkin taas liian suurin harppauksin. Luksi ottaa ojennetun kapulan ja pitää sitä käskystä, kyllä. Se ei juuri enää pyörittele ja reagoi ainakin kieltoon ilman että tarttee ottaa fyysisesti leuoista kiinni. Seuraavaksi olen pyytänyt kapula suussa odottavalta koiralta istu-maahan-vaihtoja, tassua ja sivulle tuloa ja tuskastunut kun tyhmä putkiaivo tiputtaa kapulan jossain vaiheessa liian aikaisin. Mulle se on loogista että pidä sitä suussa niinku tähänkin asti, mutta miksi se olisi koiran maailmassa yhtään samanlainen asia? Mihin unohtui pikku hiljaa kapula suussa liikkumaan opettaminen, askel kerrallaan?

Tänään vaihdoin metallin välillä ainakin takaisin puukapulaan. Jos meinaa alkaa pureskella yhtään, palaan takaisin. Otti puukapulan metskuviikkojen jälkeen tosi halukkaasti suuhunsa, piti nätisti. Näitä pari, sitten pyysin koiraa eleillä ja arkikäskyllä nousemaan ja tulemaan mua kohti, olin ehkä metrin päässä sen edessä. Naks kun oli nousemassa istumasta seisaalleen ja kapula vielä suussa. Pääsin muutaman askeleen kävelystä naksuttamiseen, sitten tauko.

Nyt on taas toivoa ja intoa tämän asian suhteen. Kyllä se oppii kun minä osaan kädestä pitäen opettaa ne palaset sille, tarjota ne osat niin yksinkertaisina paloina että sen on mahdollista ymmärtää. Vaikka mä olen välillä turhautunut ja näyttänyt sen koirallekin, se ei ole heittänyt hanskoja tiskiin. Se ihan oikeasti haluaa ymmärtää mitä mä tahdon jotta se voi tehdä oikein, se yrittää kamalasti, mun pieni mudi<3